Tiedote 1.9.2004

Tiedote - Kesää sävyttivät rankkasateet

Ilmatieteen laitoksen mukaan kuluneen kesän, kesä-elokuu, sademäärä vaihteli 200:sta 400 millimetriin. Kesän sademäärien keskiarvo kaudelta 1971-2000 on noin 200 millimetriä. Laajoilla alueilla kesän sateet olivat siis kaksinkertaiset pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Vain länsirannikon maakunnissa Vaasan eteläpuolella sekä Pohjois-Lapissa sadetta kertyi kesän mittaan alle 200 millimetriä. Yli 400 millimetriin päästiin Mäntsälän Hirvihaarassa sekä Lieksan Kivipurossa. Suomen kesäsade-ennätyksiä ei kuitenkaan rikottu. Kesän sade-ennätys on vuodelta 1954, jolloin Pellossa satoi kesän kuluessa peräti 546 millimetriä. Runsaita kesäsateita on ollut viimeksi myös kesinä 1998 ja 1981.

Ilmatieteen laitoksen Oravaisten sademittausaseman piha 3.8.2004. Kuva: Stig Backman.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan merkittävää päättyneen kesän säässä oli myös runsassateisten päivien määrä. Runsassateisena vuorokautena sataa vähintään 10 millimetriä. Tällaisia päiviä oli kesän aikana 8-12. Eniten runsassateisia sadepäiviä oli pääkaupunkiseudulla ja Salpausselän tienoilla. Keskimäärin niitä on koko maassa 5-7 kappaletta eli tämän kesän aikana niitä oli noin kaksinkertaisesti.

Rankat sateet aiheuttivat pahoja tulviaHeinäkuun viimeisen viikon rankkasateet Helsinki-Jyväskylä-Kajaani -linjan molemmin puolin olivat sekä laajuudeltaan että sademäärältään poikkeuksellisia. Sateet aiheuttivat pahoja tulvia erityisesti Keski-Uudenmaan jokien ympäristössä.

Vaikka elokuussa satoi etelärannikolla, maan kaakkoisosassa, Pohjois-Karjalassa, Oulun läänissä sekä Lapissa tavallista runsaammin, jäivät elokuiset sademäärät kuitenkin selvästi heinäkuisia pienemmiksi. Elokuun 3. päivä satoi Oravaisissa 150 millimetriä vajaan vuorokauden aikana. Sateet aiheuttivatkin paikallisesti pahoja tulvia. Elokuun suurin kuukausisademäärä, 229 millimetriä, mitattiin Oravaisissa.

Tulvien ohella tuhoja aiheuttivat kesällä myös trombit eli paikalliset pyörremyrskyt, joita on tänä kesänä havaittu lukuisia. Elokuun alkupuolella Ilmatieteen laitokseen ilmoitettiin kymmenestä pyörteestä. Rajuin trombi sitten vuoden 1998 aiheutti Kontiolahdella 20. elokuuta suuria aineellisia vahinkoja.

Kesä vain hiukan keskimääräistä viileämpiKesän keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 14-15,5 astetta. Kesä olikin Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiarvolämpötilojen valossa vain hieman keskimääräistä viileämpi. Siitä huolimatta, että päivälämpötilat olivat pitkiäkin jaksoja viileähköjä, yöt olivat kosteasta ja pilvisestä säästä johtuen tavallista lämpimämpiä. Maan pohjoisosassa kesän keskilämpötila oli 12-14 astetta, joka on hiukan keskimääräistä lämpimämpi. Heinäkuun erikoisuus oli se, että Utsjoki Kevo oli Suomen lämpimin paikka.

Tänä kesänä 30 asteen lämpötila jäi kuitenkin rikkomatta. Koko kesän korkein lämpötila, 29,8 astetta mitattiin Inarin Sevettijärvellä heinäkuun 3. päivänä. Vielä elokuussa siellä saavutettiin 29,7 astetta, mikä oli kesän toiseksi korkein lämpötila. Elokuu oli etelärannikolla kesän lämpimin kuukausi, mutta muualla maassa kesäkuukaudet noudattivat tilastoista tuttua järjestystä eli heinäkuu oli kesän lämpimin kuukausi.

Vaikka kuluneena kesänä sadepäiviä oli tavallista enemmän, kesään mahtui myös yksittäisiä poutapäiviä. Kesän pisin, paikoin yli viikon mittainen, pouta saatiin maan etelä- ja keskiosaan vasta elokuun alussa. Kesän hellepäivät jakautuivat erikoisesti. Toukokuussa oli hyvin varhain hellettä maan etelä- ja keskiosassa. Kesäkuu jäi lähes tyystin helteittä, ja heinäkuun helteet ulottuivat yksinomaan Pohjois-Lappiin. Vasta elokuun alkupuolella maan etelä- ja keskiosassa oli viikon verran hellettä. Kesän ennätys, 17 hellepäivää, saavutettiin Utsjoen Kevolla. Myös Inarin kunnassa ja Suomen itärajalla oli tavallista useampi hellepäivä. Maan lounaisosassa hellettä oli noin kymmenenä päivänä, mutta sekä rannikolla että maan keskiosassa hellepäiviä oli kesän aikana vain noin viisi.

Kesän salamamäärä lähellä pitkäaikaista keskiarvoaToukokuun ensimmäisellä kolmanneksella esiintyi Lounais- ja Keski-Suomessa melko runsaita ukkosia. Toukokuun kokonaissalamointi oli noin kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna. Kesäkuun viimeisellä viikolla salamoi hajanaisesti koko maassa, ja salamamäärä jäi kolmasosaan keskiarvosta. Heinäkuussa ukkosti lähes joka päivä, ja eniten ukkosia oli Lapissa. Heinäkuun 6. päivä oli kesän voimakkain ukkospäivä, sillä silloin rekisteröitiin lähes 20 000 salamaa. Tästä huolimatta kuukauden kokonaissalamamäärä oli lähellä keskiarvoa. Elokuussa ukkosti kohtalaisesti useimpina päivinä eri puolilla maata. Kokonaissalamamäärä olikin elokuussa jälleen lähes kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna.Elokuun loppuun mennessä koko kesän salamamäärä oli lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Vähiten kesän aikana salamoi maan etelä- ja kaakkoisosissa sekä Itä-Lapissa.

Lue lisääElokuun säätilastojaKesän 2004 säätilastojaTrombitilastoja

Lisätietoja:

Ilmastopalvelu 0600 10601 (3,01 EUR/min + pvm)Palveleva meteorologi, puhelin 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)