Tiedote 27.4.2004

Tiedote - Roskien poltosta syttyvät ruohikkopalot kevään kiusa

Keväällä Ilmatieteen laitos kertoo tarvittaessa ruohikkopalovaarasta. Ruohikkopalovaarasta varoitetaan yleensä huhti-toukokuussa kun metsämaasto on vielä kosteaa, mutta lumen alta paljastuneet edelliskesän heinät ja lehdet ovat jo kuivuneet.

Kuva: Toni Amnell

Kevään edistyminen vaikuttaa metsäpalokauden alkuun. Useimmiten Ilmatieteen laitos antaa ensimmäiset metsäpalovaroitukset toukokuun alkupuolella ja viimeiset syyskuun puolella. Metsäpalovaroitukset annetaan maakunnittain, mutta Lapissa on myös kuntakohtainen jako mahdollinen. Metsäpalovaroitusten aikana avotulen teko metsiin tai niiden läheisyyteen on kielletty.

Ilmatieteen laitos ja sisäministeriön pelastusosasto ovat kehittäneet metsäpaloindeksin laskentaa alkavalle kesäkaudelle. Erityisesti tietoa sateen alueellisesta jakaumasta on parannettu liittämällä säätutkaverkostosta saatava sadetieto mallin lähtötietoihin. Säätutkan antamat tiedot auttavat metsäpaloindeksien laskennassa etenkin ottamalla huomioon kesälle tyypillisten kuurosateet. Metsäpalovaroitukset annetaan käyttäen apuna indeksiä, jonka arvo saadaan laskettua humuskerroksen kosteutta kuvaavan mallin avulla. Mallissa käytetään apuna mm. säähavaintoja, kuten esimerkiksi lämpötilaa, ilman kosteutta, tuulen nopeutta ja sademäärää.

Metsäpalovaroitukset uusitaan pääsääntöisesti kello 12 ja ne luetaan kokonaisuudessaan YLE Radio Suomessa luettavan merisään yhteydessä klo 12.45. Samat tiedot saa ruotsiksi Radio Vegan kautta. Varoitukset esitetään myös televisiossa YLE:n ja Nelosen säälähetyksissä. Varoitukset ovat nähtävissä myös Ilmatieteen laitoksen www-sivuilla.

Voimassa olevat varoitukset

Lue lisää ruohikko- ja metsäpalovaroituksista

Lisätietoja:

Ylimeteorologi Ilkka Juga, turvallisuussää puh. (09) 1929 3400Erikoistutkija Ari Venäläinen, ilmastopalvelu puh. (09) 1929 4142Ylimeteorologi Sari Hartonen, turvallisuussää puh. (09) 1929 3444