Tiedote 2.2.2004

Tiedote - Viikonloppuna pyry peitti Etelä-Suomen

Ilmatieteen laitoksen lumitilastojen mukaan viikonlopun, 31.1.-1.2., aikana koetun kaltaisia lumipyryjä sattuu yleensä maan eteläosassa koko talven aikana keskimäärin muutama vuosikymmenessä.

Kuva: Eija Vallinheimo

Viikonlopun aikana pääosin maan etelä- ja itäosien yli liikkui pari lumisadealuetta lounaasta koilliseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta pyrytti pääosin linjan Kristiinankaupunki - Tampere - Joensuu eteläpuolella. Pyry oli runsainta etelätuulen vaikutuksesta etelärannikolla sekä Salpausselän eteläpuolella ja Lohjan harjulla.

Lunta kertyi 15-30 senttimetriä paksu kerros reilun vuorokauden aikana. Lauantaina navakka tuuli pakkasi lunta myös kinoksiin. Etelärannikolla ja Uudellamaalla lumen syvyys kasvoi yleisesti 20-30 senttimetrin verran. Viikonlopun lumimyräkän jäljiltä lumen syvyys oli maanantaiaamuna suurimmassa osassa maata 40-70 senttimetriä. Niukimmin lunta, 10-30 senttimetriä, on edelleen länsirannikolla aina Oulun korkeudelle asti. Satanut lumi oli märkää ja painavaa, koska lauha tuuli puhalsi etelästä. Avoimen Itämeren yli kulkiessaan sadepilvet keräsivät lisää kosteutta.

Suurimmat lumen syvyyden kasvut lauantaiaamusta maanantaiaamuun olivat Ilmatieteen laitoksen mittausasemilla seuraavat:Helsinki-Vantaa 32 cmLohja 31 cmNurmijärvi ja Suomusjärvi 26 cm.

Edellinen vähintään yhtä voimakas pyrytilanne sattui Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maan eteläosassa 17. helmikuuta 1999. Silloin esimerkiksi Helsinki-Vantaalla lumen syvyys kasvoi vuorokaudessa 37 senttimetriä. Nyt koettua runsaampia lumipyryjä on ollut maan eteläosassa mm. talvikausina 1989, 1982, 1971 ja 1962.

Lue lisäätammikuun säätilastoistatalven lumitilanteestalumiennätyksistä

Lisätietoja:

Ilmastopalvelu, puhelin 0600 1 0601 (3,01 EUR/min + pvm)Palveleva meteorologi, puhelin 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)