Tiedote 6.9.2002

Tiedote - Ukkossateet puhdistaneet ilman metsäpalosavusta

Eilen havaittiin Etelä- sekä Kaakkois-Suomessa savua. Savu oli peräisin Venäjän metsäpaloalueilta. Ukkossateet ovat nyt puhdistaneet ilman Suomessa. Ilmatieteen laitos seuraa tilannetta ja tiedottaa tarvittaessa.

Ilmatieteen laitos seuraa päivittäin satelliittikuvien avulla metsäpalojen esiintymistä Suomessa ja Suomea ympäröivillä alueilla. Ilmavirtausten ja metsäpalojen sijainnin perusteella voidaan arvioida savujen mahdollista kulkeutumista Suomeen.

Keskiviikkona metsäpalojen synnyttämä savu kulkeutui Baltian maiden eteläpuolitse ilmavirtausten mukana Ruotsiin. Enimmäkseen lännenpuoleiset tuulet ovat estäneet savujen kulkeutumista Suomeen, mutta torstaina Etelä-Suomessa vallitsi päivällä ja iltapäivällä heikko kaakonpuoleinen virtaus. Tämä toi mukanaan selvästi havaittavaa savua ja savun hajua.

Torstain ja perjantain välisenä yönä lännestä lähestynyt säärintama ukkoskuuroineen on puhdistanut ilman Suomessa. Tuulet ovat rintaman jälkeen kääntyneet lounaaseen eikä lisää savua ole ennusteiden mukaan odotettavissa lähipäivinä

Venäjällä on jo pitkään vallinnut sateeton, heikkotuulinen korkeapaine. Heikon tuulen vallitessa savu on kerääntynyt ilmassa paksuksi pilveksi, kuten esimerkiksi viime päivinä savusumun peittämässä Moskovassa. Venäjällä on ollut useita metsäpaloja elokuun aikana ja niitä on ollut vielä syyskuussakin. Metsäpaloja on ollut Moskovan ympärillä ja Laatokan eteläpuolella sekä Baltiassa että Baltian rajalla.

Lisätietoja:

Palveleva meteorologi, puh. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)