Uutinen 12.6.2015

Tuleeko loppukesästä viileä?

Ilmatieteen laitos seuraa nettisivuillaan ECMWF:n pitkän ajan ennustetta ja sen toteutumista. Ennusteita ei kuitenkaan tule tulkita samoin kuin perinteisiä sääennusteita, lue miksi!
Kuva: Eija Vallinheimo

Mitä pitkän ajan ennuste kertoo?Kuukauden pituisia tai sitä pidempiä ennusteita ei tule tulkita perinteisten sääennusteiden tavoin, koska ne eivät pyri ennustamaan säätilanteita, vaan ne antavat todennäköisyyden sille, kuinka paljon tarkasteltavan jakson keskilämpötila poikkeaa pitkäaikaisesta keskiarvosta.

Koko kesästä tulossa viileä?Ennustettu poikkeama esimerkiksi viileämpään suuntaan voi syntyä joko siten, että koko jakso tarkasteltavalla paikkakunnalla on tasaisesti keskimääräistä viileämpi tai että tarkasteltavaan jaksoon sisältyy lyhyt hyvin viileä jakso ja muuten lämpötila pysyttelee lähellä tavanomaista. Varmin piirre Suomen säässä on sen vaihtelevuus.

Kuinka hyvin pitkä ennusteet pitävät paikkansa?Erityisesti Suomen ilmaston suuresta luontaisesta vaihtelusta johtuen pitkät ennusteet ovat haasteellisia, verrattuna esimerkiksi tropiikkiin, jossa sään vaihtelut ovat pienempiä. Tulevaisuudessa sääriippuvaisille aloille tehdään yhä enemmän pidempiä ennusteita, mutta ne vaativat aina asiantuntijan tulkinnan.

Millaiselta heinä-syyskuun ennuste näyttää?Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) ennuste ei näytä Suomen heinä-syyskuun keskilämpötilaan selvää poikkeamaa suuntaan tai toiseen lämpötilojen osalta. Jakson keskilämpötilan ennustetaan siis olevan lähellä tavanomaista lämpötilaa. Katso videosta, millainen kesä keskimäärin Suomessa on: https://www.youtube.com/watch?v=PXl15NSvLYA

Tarkkoja päiväkohtaisia ennusteita on järkevää tehdä noin 5-10 päivää eteenpäin säätilanteesta ja vuodenajasta riippuen.

Pitkän ennusteen seurantasivu osoitteessa: http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta