Uutinen 4.12.2012

Revontulikamerat tähystävät taivaankantta

Revontulikuvauskausi on käynnistynyt reippaasti magneettisten myrskyjen saattelemana.
Kuva: Heikki Ketola

Revontulikuvauskausi on käynnistynyt reippaasti magneettisten myrskyjen saattelemana. Lokakuun lopussa ja marraskuun alkupuolella Lapissa on taltioitu näyttäviä revontulia lähes joka toinen yö pilvisistä jaksoista huolimatta.

Myös Abiskon kamera-asema Ruotsissa on avattu tänä syksynä vuosien tauon jälkeen. Kameroiden yhteinen näkökenttä on laajentunut länteen ja samalla Lapin viiden aseman keskinäinen sijainti mahdollistaa kolmiomittaukset ja tomografiatyyppiset sovellukset entistä paremmin. Ilmatieteen laitoksen toimitalon katolla Helsingin Kumpulassa toukokuusta alkaen yötä päivää kuvannut digitaalinen järjestelmäkamera tallensi alkusyksyn ensimmäiset revontulimyrskyt syys-lokakuun vaihteessa jo ennen kuin Pohjois-Suomen yöt olivat riittävän pimeitä ja pitkiä.

Kameroissa käytetään erikoisoptiikkaa, jotta yhteen kuvaan saadaan mahtumaan koko taivaankansi kerralla. Revontulikameran kuva kattaa 110 km:n korkeudella noin 300 km:n säteisen ympyränmuotoisen alueen.

All-sky-kameran ottama kuva Muonion taivaankannesta 14.11.12 aamuyöltä.

Syys-lokakuun vaihteessa revontulikamera havaitsi revontulia Helsingissä. Aivan eteläisimmässä Suomessa ainoastaan yksi yö kuukaudessa on tilastollisesti mahdollinen revontulten havaitsemiseen.

Helsingin Kumpulassa oleva revontulikamera havaitsee toisinaan muitakin taivaan tapahtumia. Kuvissa kuumailmapalloja ja valaisevia yöpilviä.

Lisätietoa revontulista: http://ilmatieteenlaitos.fi/tietoa-revontulista