Uutinen 10.5.2012

Tutkatietoa nyt 15 minuutin tarkkuudella

Verkkopalveluumme on lisätty entistä tarkempia tutkakuvia.

Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa on nyt nähtävissä tutkakuva-animaatioita 15 minuutin aika-askeleella aikaisemman tunnin aika-askeleen sijaan. Lisäksi Suomea voi tarkastella entistä tarkemmin etelä-, keski- ja pohjoisosan kuvista. Myös tuttu koko Suomen tutkakuva-animaatio yhden tunnin aika-askeleella ja sade-ennusteella on edelleen verkkopalvelussa. Sade-ennuste on nähtävissä ainoastaan tunnin aika-askeleella näytettävässä animaatiossa.

Ajallisesti tarkemmassa kuvassa sadealueet näkyvät huomattavasti tunnin tutka-animaatiota tarkemmin erityisesti kesällä, koska kesäiset pienet kuuropilvet syntyvät ja kehittyvät huomattavasti  jo puolen tunnin aikana.  Ajallisesti tarkempaa 15 minuutin aika-askeleen tutka-animaatiota on nähtävissä verkkopalvelussa neljän viimeisimmän tunnin ajalta.

Tutkakuva-animaation voi keskeyttää siirtämällä hiiren osoittimen halutun kellonajan päälle. Animaatio käynnistyy uudelleen kun hiiren osoitin siirretään Käynnistä-tekstin päälle. Animaatiota voi liikuttaa myös liikuttamalla hiiren rullaa kuvan päällä.

Lisätietoja:Koko Suomen tutkakuva-animaatio 15 minuutin aika-askeleella ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet/suomiLisätietoa tutkien toiminnasta Teematieto-osiossa ilmatieteenlaitos.fi/saatutkat

Palautetta voi lähettää verkkopalvelun palautelomakkeella