Uutinen 1.8.2017

NASAn kansainvälisen sovelluskilpailun finaali huipentuu elokuussa Suomessa

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASAn viidettä kertaa järjestämän globaalin World Wind Challenge – kilpailun loppuhuipentuma järjestetään elokuussa Suomessa.

World Wind Challengessä on kyse muun muassa satelliittien tuottaman datan hyödyntämisestä esimerkiksi päästöjen vähentämisessä, uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämisessä sekä älykkäiden kaupunkiympäristöjen rakentamisessa. Finaali järjestetään elokuun lopussa osana tapahtumaa, jossa esitellään myös suomalaista avaruusteknologista osaamista.

Parhaillaan käynnissä olevassa kilpailussa opiskelijat ja ammattilaiset kehittävät omissa sarjoissaan sovelluksia, jotka käyttävät avoimeen lähdekoodiin perustuvaa NASAn World Wind -rajapintaa, jonka avulla kehittäjät voivat luoda maapallosta ja sen osista interaktiivisia kolmiulotteisia visuaalisia malleja.   Suomessa kehittäjät voivat hyödyntää myös Ilmatieteen laitoksen avointa dataa.  Esimerkiksi Sentinel-satelliittien kautta on saatavissa kuvaa, joka on erottelukyvyltään jopa 10–20 metrin luokkaa. Sodankylän Arktisen avaruuskeskusta on kehitetty viime vuosina niin, että siellä vastaanotettavat isot satelliittidatamassat on saatavilla koneellisesti luettavan rajapinnan kautta.

Avoimen datan pohjalta syntyy uudenlaista avaruuteen liittyvää liiketoimintaa

"Pitkällä tähtäimellä uskon, että avoimen datan pohjalta syntyy jossakin vaiheessa täysin uudenlaista liiketoimintaa. Satelliittidata tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen mutta myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteisten ekosysteemien ja kumppanuuksien luomiseen", toteaa tutkimusyksikön päällikkö Ari-Matti Harri Ilmatieteen laitokselta.

"Datan keräämiseen ja jalostamiseen perustuvien palveluiden myynti on noussut tutkimuksen ja teknologisen kehitystyön rinnalle tulevaisuuden vahvaksi liiketoimintamalliksi avaruustoiminnassa. Näemme tällaisessa digitaalisessa palvelutuotannossa valtavan potentiaalin Suomen kilpailukyvyn kannalta ja haluamme kilpailun yhteydessä nostaa alan kärkiyrityksiä esiin", toteaa toimitusjohtaja Juhani Kivikangas Digital Forum Finland ry:stä.

"Suomalaiset yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat pitkään olleet mukana avaruustutkimuksessa ja  kehittämässä uusia avaruusteknologisia sovelluksia, joten Suomi on tässä mielessä avaruusalan pieni jättiläinen.  Esimerkiksi Ilmatieteen laitos on ollut mukana kansainvälisissä avaruusteknologian hankkeissa mm. NASAn ja Euroopan avaruusjärjestö ESAn kanssa jo useampia kymmeniä vuosia", Ari-Matti Harri sanoo.

World Wind Challenge-tilaisuuden käytännön järjestelyistä Suomen osalta vastaavat Digital Forum Finland ry sekä ohjelmistokehitystapahtumien järjestämiseen erikoistunut Ultrahack.  Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, Helsingin Kaupunki, Espoon Kaupunki, Helsingin yliopisto, CGI, Tekes, Reaktor, SSF, Iceye, Space Nation, Clarion Hotel Helsinki, Maanmittauslaitos, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sekä VTT.

Lisätiedot:

Ari-Matti Harri, puh. 050 337 5623, ari-matti.harri@fmi.fiTutkija Harri Haukka, puh.044 340 6510, harri.haukka@fmi.fi

Kilpailun sivusto: www.nasaeuropachallenge.com