 |
 |
 |
 |
Tutkimus | Ilmakehämallit | Säänennustusmallit
Säänennustusmallit
Numeeristen säänennustusjärjestelmien tuottamat laskennalliset sääennusteet ovat nykyaikaisen sääpalvelun keskeinen apuväline. Meteorologille niistä on tukea hänen laatiessaan ennusteita yleisöä tai muita käyttäjiä, kuten kuljetus- ja energiateollisuutta tai yleisestä turvallisuudesta vastaavia viranomaisia varten. Useat erityissovellukset, esimerkiksi liikenteen kelimallit, ilmakehän kemia- ja kulkeutumismallit sekä erilaiset päätöksentekojärjestelmät käyttävät säänennustusmallin tuloksia lähtökohtanaan.

Numeerinen säänennustusjärjestelmä on monimutkainen tietotekninen sovellus, joka koostuu useista osista. Ilmakehämalli kykenee jäljittelemään eli simuloimaan ilmakehän prosesseja ja ilmiöitä fysiikan lakeihin perustuen. Lähtökohdan ennusteen laskennalle tuottaa havainto-assimilointijärjestelmä, jonka avulla ilmakehän havaintojen ja aikaisempien simulointien sisältämää tietoa yhdistetään tarkaksi ja fysikaalisesti realistiseksi kuvaukseksi ilmakehän tilasta tietyllä ajanhetkellä. Varsinaisen laskennallisen sääennusteen jälkeen jälkikäsittelyjärjestelmän avulla mallin tietoa muokataan edelleen käyttäjälle sopivaan muotoon. Tällöin myös tuotetaan arvioita suureista, jotka eivät sellaisenaan esiinny ennustusmallin yhtälöissä.

Ilmatieteen laitoksessa käytetään useita numeerisia säänennustusjärjestelmiä. Maailman parhaimpia laskennallisia sääennusteita tuottaa Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF), joka sijaitsee Readingissä Englannissa. Sen koko maapallon kattaviin laskentatuloksiin tukeudutaan laadittaessa useiden päivien yli kantavia ennusteita. Lyhyempiä ennusteita varten tuotetaan itse yksityiskohtaisempia laskelmia käyttäen rajoitetun alueen ennustusjärjestelmää HIRLAMia, jota kehitetään yhdessä kahdeksan muun eurooppalaisen sääpalvelulaitoksen kanssa.

Tutkimuksen ja menetelmäkehityksen säänennustusmallit-ryhmä pitää yllä operatiivisia HIRLAM-järjestelmiä Ilmatieteen laitoksen ja kansainvälisen HIRLAM konsortion tarpeisiin, sekä osallistuu numeerisen säänennustamisen tutkimushankkeisiin.

ECMWF:n koulutussivulta löytyy englanninkielistä tietoa säänennustusmalleista ja niiden rakenteesta. Eri maiden säänennustusmallien teknisestä toteuksesta puolestaan antavat tietoa WMO:lle toimitetut tekniset kuvaukset.
 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
 |
|
 |
 | 

Hirlam-mallin ennustama maanpinnan paine ja sade joulukuussa 2006.
|
|
 |
|