 |
 |
 |
 |
Tutkimus | Ilmasto ja sen muutos
Ilmasto ja sen muutos

Koko maapallon ilmaston yleispiirteet johtuvat maanpinnalle saatavan auringon säteilyn määrästä (riippuu leveyspiiristä ja vuodenajasta), merien ja mannerten jakaumasta sekä suurimpien vuoristojen sijainnista. Jonkin tietyn paikkakunnan ilmaston voidaan puolestaan ymmärtää johtuvan sekä maapallon ilmaston yleispiirteiden että alueellisten tekijöiden kuten reunamerien ja vesistöjen, maanpinnan muotojen, maalajien, kasvillisuuden ja muiden vastaavien tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Ilmastomuuttujiksi kutsutaan kaikkia sää- ja ilmastohavaintotyön yhteydessä havaittavia suureita (kuten ilman lämpötila ja kosteus, tuuli, pilvisyys ja näkyvyys). Auringonsäteily on ilmastomuuttujista kiistatta tärkein, sillä sen jakautuminen ja vaihtelut pohjimmiltaan selittävät muut muuttujat.

Tarkasteltavien ilmiöiden koon mukaan voidaan erottaa mikro- eli pienilmasto, meso- eli paikallisilmasto ja makro- eli suurilmasto.

Ilmakehä ja ilmasto ovat muuttuneet moneen kertaan maapallon historian, noin 4,5 miljardin vuoden aikana. Lämpimät ilmastojaksot ja jääkaudet ovat vaihdelleet. Nykyään yleiskielessä tarkoitetaan ilmastonmuutoksella yleensä ihmisen toiminnan aiheuttamia muutoksia ja niiden vaikutuksia.

Ilmatieteen laitoksessa tutkitaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa ilmastoa sekä ilmastonmuutosta ja sen hidastamista.
 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
 |
|
|