 |
 |
 |
 |
Sää ja ilmasto | Ilmastotilastot | Auringonpaiste
Auringonpaistetilastoja ja -ennätyksiä
Auringonpaisteen määrä havaitaan tunteina kuukauden aikana. Niille on laskettu 30 vuoden ajalta (1971-2000) kuukausikeskiarvot. Maallikon on kuitenkin aika hankala hahmottaa, onko menneenä kuukautena aurinko paistanut tavallista enemmän vai vähemmän. Vastauksen saa Ilmatieteen laitoksen tilastoista ja tiedotteista sekä sään kuukausiyhteenvedosta.

Auringonpaistetuntimäärä on hankala muuntaa kokonaisiksi auringonpaistepäiviksi, sillä eri päivinä pilvisyyden vaihtelut määräävät auringonpaisteen "ulottumisen" maan pinnalle. Vuodenajan mukaan aurinko on meillä horisontin yläpuolella hyvin erilailla eri kuukausina. Esimerkiksi joulukuussa, kun päivä on lyhimmillään, aurinko voi Helsingissä enimmillään paistaa vain reilut viisi tuntia vuorokaudessa, mutta kesäkuussa melkein 20 tuntia. Sodankylässä taas kaamosaikaan auringonpaisteesta ei kerry edes auringonpaisteminuutteja, vaikka valo toki kajastelee keskipäivällä selkeällä säällä. Keskikesällä taas 24 tuntia auringonpaistetta vuorokaudessa on siellä mahdollinen.
Auringonpaistetunnit keskimäärin ja ennätykset kuukausittain.



Usein käydään keskustelua, mikä on Suomen aurinkoisin kaupunki. Auringonpaistetta ei kuitenkaan ole mitattu koskaan kaikissa kaupungeissa, ja nykyisin esimerkiksi Vaasasta ei enää saada mittauksia. Kuitenkin rannikkokaupungit ovat kaikki hyvässä asemassa, sillä siellä aurinko paistaa sisämaata enemmän. Jos kaupungeista puhutaan, niin Kotkan jälkeen Maarianhamina on seuraavana touko-elokuun paistesummissa. Molemmista summariveistä nähdään, että ulkomerellä paistaa eniten. Näistä "puuttuvista" tilastoistamme huolimatta suomme myös mm. Naantalille, Hangolle, Raumalle ja Porille ilon mainostaa itseään Suomen aurinkoisimmiksi paikoiksi. Kotka Rankin havainnnot vetävät pisimmän korren manner-Suomen rantakaupungeista, mutta Rankin saari sijaitsee jo merellä, jolloin sen mittaukset liioittelevat hieman itse Kotkan kaupungin tilannetta. Kuuropilvet kasvavat helposti sisämaassa, vaikka saaristossa ja aivan rantaviivalla yhä aurinko paistaa. Tämä pätee erityisesti keväällä ja alkukesällä. Kylmän meriveden aikana mereltä puhaltava merituuli viilentää ilmaa rannikolla.

Kuvista näkyy hyvin, että huhtikuu oli aurinkoisin kuukausi koko vuonna lähes koko maassa. Vain pohjoisimmassa Lapissa heinäkuun hellesää näkyi myös runsaana auringonpaisteena. Utsjoki Kevoa hellittiin nyt 331 tunnin määrällä, mutta eniten heinäkuussa, 369 tuntia aurinko paistoi siellä vuonna 1980. Turussa heinäkuun 2004 paistetuntien määrä, 142, oli ennätyksellisen pieni.
Marraskuussa 2000 aurinko paistoi ennätyksellisen vähän Jyväskylässä, ainoastaan 1,1 tuntia, siis 1 tunti ja kuusi minuuttia. Eipä ihme, että marraskuu tuntui niin pimeältä ja harmaalta, sillä sitähän se oli. Etenkin kun satoi enemmän vettä kuin lunta. Muualla maassa auringonpaistetunteja marraskuussa 2000 oli sentään 4 - 14, Ahvenanmaalla peräti 19 tuntia, mutta sekin oli vain puolet keskimääräisestä. Muualla maassa Lappi mukaan luettuna aurinko paistoi vain kolmasosan keskimääräisestä.

Pilvisyyden vaikutus lämpötilan vuorokausivaihteluun

 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
|