 |
 |
 |
 |
Sää ja ilmasto | Havaintoasemat | Paikallissään asemakuvaukset
Paikallissään asemakuvaukset
Verkkopalvelun Paikallissääsivuilla on nähtävissä tuoreimmat Ilmatieteen laitoksen säähavainnot yli 170 sääasemalta. Tällä sivulla kuvataan tarkemmin kuvin ja tekstein Paikallissääsivujen havaintoasemia. Kultakin asemalta on pääsääntöisesti esitetty kaksi kuvaa, joista toinen esittää tuulimittausmastoa ja toisessa on muut keskeisimmät aseman havaintolaitteet. Jäljempänä mainitut laitteet pitävät tyypillisesti sisällään lämpötila- ja kosteusmittarin valkoisessa suojasäleikössä, pilvenkorkeusmittarin sekä vallitsevan sään anturin. Muita kuvissa näkyviä instrumentteja ovat esimerkiksi sademittarit, lumensyvyysmittarit ja auringon säteilymittarit.

Aseman ja eri antureiden sijainnilla ja sijoituksella on huomattava merkitys asemalta saatavien säähavaintojen edustavuuteen. Paikallissääsivulle on pyritty valitsemaan mahdollisimman hyvin paikkakunnan ilmastoa edustavia havaintoasemia.

Teksteissä esiintyvä lyhenne mpy = meren pinnan yläpuolella.

Asemakuvaukset on linkitetty Paikallissääsivulle. Yksittäisen aseman kuvaukseen pääsee Havaintoasemat-kohdasta klikkaamalla vihreää i-merkkiä.
Leveyspiiri: 63° 05`, pituuspiiri: 24° 15` 52.3", korkeus merenpinnasta: 170 m

Melko avoin piha-puutarha pienen pellon laidalla. Asema sijaitsee Suomenselän ylängöllä, ympäristö on pääosin nevaa (160-190 m mpy), joka on nykyisin suurelta osin osin ojitettua muuttumaa. Paikoitellen kangasselänteitä sekä drumliinimäkiä n. 200 m mpy. Alueella vain vähän peltoja, joista useimmat drumliiniselänteillä.
Leveyspiiri: 61° 15`, pituuspiiri: 25° 31`, korkeus merenpinnasta: 80 m

Asema sijaitsee kapealla harjulla, jonka ympärillä Päijänteen vesistö. Manner sijaitsee lähimpänä lounaan puolella, n. 0,5-1 km päässä asemasta. Kauimpana manner on luoteessa ja kaakossa, yli 5 km päässä.
Leveyspiiri: 69° 02`, pituuspiiri: 20° 47`, korkeus merenpinnasta: 480 m

Melko avoin harvahko tunturikoivikko Kilpisjärven (473 m mpy) rannalla, loivalla lounaasen (Kilpisjärveen) laskevan tunturin (Saana, 1029 m mpy) alarinteellä. Järvenrantaan etäisyyttä alle 50 m.
Leveyspiiri: 69° 02`, pituuspiiri: 20° 51`, korkeus merenpinnasta: 1007 m

Ympäristöään n. 500 m korkeamman tunturin lakipaljakka, lämpö- ja kosteusanturit rakennuksen ullakon reunalla. Ympäristö on laajaa tunturipaljakkaa 600-1000 m mpy. Paikoitellen matalampia, tunturikoivikkoa kasvavia murroslaaksoja, mm. länsipuolella 2 km päässä Kilpisjärven järvi-jokilaakso, n. 500 m mpy.
Leveyspiiri: 68° 36`, pituuspiiri: 23° 34`, korkeus merenpinnasta: 370 m

Lähiympäristö on matalaa, harvaa tunturikoivikkoa kasvavaa varpumaastoa. Alue on Enontekiön tunturiylänköä 400-500 m mpy. Asema sijaitsee pitkässä ja melko laajassa etelä-pohjois -suuntaisessa järvi-jokilaaksossa (n. 360-400 m mpy). Jokilaakson ympärillä on useita suurtuntureita, joista korkein kohoaa 647 m korkeuteen (Jierstavarri, asemasta n. 7 km koilliseen). Tunturikoivikkoa kasvaa jokilaaksoissa ja tunturien alarinteillä aina 450 m korkeuteen asti. Alavilla paikoilla on myös laajempia aapa- ja palsasoita.


Leveyspiiri: 60° 12`, pituuspiiri: 24° 44`, korkeus merenpinnasta: 31 m
Leveyspiiri: 64° 08`, pituuspiiri: 25° 25`, korkeus merenpinnasta: 112 m

Laajojen peltoaukeiden ympäröimä kartanon puistoalue mäen päällä. Maasto laskee lounaassa 400 m päässä olevaan Haapajärveen (88 m mpy). Asema sijaitsee Pyhäjoen laaksossa, jossa 1-5 km leveydeltä laajoja viljelypeltoja n. 90-100 m mpy. Laaksossa myös Haapajärvi (88 m mpy, 3 km²). Jokilaakson ympärillä osittain soistunutta (laajalti ojitettua) metsämaastoa sekä mäntykankaita 110-140 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat lähes 160 m mpy. Haapaveden keskusta sijaitsee lännessä 2-3 km päässä.
Leveyspiiri: 65° 01`, pituuspiiri: 24° 43`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Puiden ja pensaiden osittain suojaama puutarha, ympärillä viljelyaukeata n. 5-10 m mpy. Asema sijaitsee n. 198 km² kokoisella, melko tasaisella saarella. Etäisyyttä merenrantaan on 5-11 km.
Leveyspiiri: 65° 02`, pituuspiiri: 24° 33`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee Hailuodon saaren (198 km²) länsirannalla, avomeren äärellä. Etelään ja lounaaseen on avointa merimaisemaa, meri on n. 50-100 m päässä. Muissa suunnissa on rakennuksia n. 50-100 m päässä asemasta.
Leveyspiiri: 63° 26`, pituuspiiri: 24° 26`, korkeus merenpinnasta: 153 m

Lähiympäristö melko avointa puutarhaniittyä. Aivan aseman läheisyydessä on myös turvepohjaisia viljelypeltoja. Ympäristö pääosin ojitettua nevaa (muuttumaa) 150-180 m mpy, sekä kuivempaa mäntykangasta.
Leveyspiiri: 60° 18`, pituuspiiri: 19° 08`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Havaintolaitteet sijaitsevat majakkarakennuksen kattotornissa. Asema sijaitsee avomerellä n. 100 m pitkällä luodolla. Ruotsin mantereeseen etäisyyttä lyhyimmillään n. 25 km (länsilounaassa) sekä Ahvenanmaan mantereeseen n. 20 km (itäkaakossa).
Leveyspiiri: 59° 46`, pituuspiiri: 22° 57`, korkeus merenpinnasta: 5 m

Asema sijaitsee n. 1 km² kokoisella kallioisella saarella. Tuulen mittauspaikka sijaitsee saaren eteläosassa. Rantaan on etäisyyttä n. 150 m muualla paitsi pohjoisessa, jossa rantaan on matkaa 1,0 km. Tuulimittari on sijoitettu Russarön majakkaan, n. 5 m majakan katon yläpuolelle. Majakka on 21 m korkea ja sijaitsee 13 m korkealla kalliomäellä. Saaren korkeimmat kalliokohoumat kohoavat n. 15 m korkeuteen ja saarella kasvaa 5-10 m korkeaa mäntymetsää. Saaren ympäristö on avomerta, pohjoisenpuoleisessa sektorissa on saaristoa sekä Hankoniemi (sektori 340-060 astetta) 5-10 km päässä.
Leveyspiiri: 59° 48`, pituuspiiri: 22° 54`, korkeus merenpinnasta: 11 m

Sijaitsee Hankoniemen lounaiskärjessä, alle 100 m:n päässä merestä. Ympäristö on harvaa saaristoa koillista lukuunottamatta jossa Hankoniemi. Hangon kaupunki koillisessa n. 3 km päässä.

Pohjoisessa etäisyyttä mantereeseen / isoihin saariin on n. 10 km. Tuulimittari sijaitsee n. 25 m korkean rakennuksen katolla, vajaat 10 m katon yläpuolella, kiinnitettynä maston lounaispuolelle vaakasuuunnasssa olevan n. 2 metrisen putken päähän. Koillistuulilla masto aiheuttaa katveen.
Leveyspiiri: 59° 50`, pituuspiiri: 23° 15`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Puuston ja matalien rakennusten osittain suojaama puisto niemen kärjessä. Avoiminta on itään, jossa merenranta on n. 50 m päässä. Asema sijaitsee Hankoniemeen kuuluvalla Tvärminnen niemellä meren äärellä. Hankoniemi on pääosin lännen ja pohjoisen välisessä sektorissa, muissa suunnissa ympäröi meri. Tvärminnen niemi on kallioista (laet 10-15 m mpy) ja kalliopaljastumien välisisissä laaksoissa pieniä peltoja ja niittyjä (alle 2 m mpy). Hankoniemi on pääosin mäntykangasta 5-10 m mpy, paikoin soistunutta. Korkeimmat kohdat ovat 15-20 m mpy.


Leveyspiiri: 61° 06`, pituuspiiri: 24° 19`, korkeus merenpinnasta: 87 m
Leveyspiiri: 61° 11`, pituuspiiri: 26° 03`, korkeus merenpinnasta: 92 m

Matalahkon harjun tasanteella oleva melko avoin puutarha, kaupungin omakotitaloaluetta. Ympäristö on melko runsasjärvistä seutua, luoteispuolella Ruotsalainen (78 m mpy) ja kaakkoispuolella Konnivesi (78 m mpy). Järvisyys 10 km säteellä asemasta 25-30 %. Maa-alue metsäistä, korkeudeltaan vaihtelevaa moreenimaata sekä joitakin harjujaksoja 90-120 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat n. 160 m mpy. Keskikokoisia viljelypeltoja murroslaaksoissa sekä järven rannoilla. Heinolan kaupunkialue sijaitsee välittömästi aseman lounaispuolella.
Leveyspiiri: 60° 06`", pituuspiiri: 24° 58`, korkeus merenpinnasta 3 m

Asema sijaitsee n. 2 ha:n kokoisella saarella, joka on varsin kallioinen. Rakennuksia ja linnakkeita suuri osa saaresta. Kasvillisuutta vain vähän. Etelässä avomerta, idässä ja lännessä saaristoa, pohjoisessa saaristoa sekä manner n. 7 km:n päässä.

Tuulimittari sijaitsee 7 m korkean tähystystornin kaakkoispäädyssä 8 m tornin yläpuolella. Suurimman esteen aiheuttaa 130 m:n päässä tuulimittarista, suunnassa 30-40 astetta, oleva majakka. Muuten saaren ympäristö on eteläpuolella avomerta, itä- ja länsipuolella on hajanaista saaristoa. Idässä sijaitsee Isosaari (pinta-alaltaan n. 1 km²) 3,5 km:n päässä. Luoteispuolella Helsingin kaupunki 6 km:n päässä. Pohjoisessa manner sekä isoja saaria (mm. Suomenlinna ja Vallisaari) 3,5-4 km:n päässä asemasta.
Leveyspiiri: 60° 10`, pituuspiiri: 24° 56`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Helsingin Kaisaniemen havaintoasema on pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut säähavaintoasema Suomessa: asema perustettiin jo vuonna 1844. Nykyisessä paikassaan, Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, asema on sijainnut vuodesta 1966 alkaen.

Havaintoasema edustaa Helsingin keskusta-alueen suuria puistoja. Rakennetulla alueella (kaduilla, toreilla, pienissä puistoissa) saattaa olla selkeän ja tyynen sään aikana keskitalvella ja muulloin yöaikana 5-7 astetta lämpimämpää.

Tuulimittari sijaitsee entisen säätalon (osoite Vuorikatu 24) katolla. Tuulioloihin vaikuttavat huomattavasti kaupungin rakennukset, erityisesti etelän ja idän välisen sektorin tuuliin.
Leveyspiiri: 60° 12`, pituuspiiri: 24° 57`, korkeus merenpinnasta 26 m

Asema sijaitsee rannikolla, Helsingin kaupungin tiiviisti rakennetun keskusta-alueen ja esikaupunkialueen rajamailla. Keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä vähimmillään n. 5 km sektorissa 090-240 astetta. Vanhankaupunginlahti sijaitsee kuitenkin lähimmillään n. 1000 m päässä idässä. Maa-aluetta hallitsevat kallio/moreeniselänteet (20-40 m mpy) ja näiden väliset savitasangot (0-20 m mpy).

Tuulimittari sijaitsee ympäristöään n. 15 m korkeamman Kumpulanmäen avokallion lakiosalle pystytetyn 32 m korkean maston ylimmällä paikalla. Lähiympäristössä on harvahkoa 10-15 m korkeaa lehtimetsää. Merkittäviä esteitä ei ole, mutta Kumpulan kampuksen 20-25 m korkeat rakennukset sijaitsevat aseman pohjoispuolella. Näistä lähin, Ilmatieteen laitoksen toimitalo, sijaitsee n. 40 m päässä.
Leveyspiiri: 59° 56`, pituuspiiri: 24° 55`, korkeus merenpinnasta 0 m

Asema ja havaintolaitteet ovat avomerellä sijaitsevassa kasuunissa. Keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä 20-25 km (pohjoisessa).


Leveyspiiri: 60° 10`, pituuspiiri: 24° 56`, korkeus merenpinnasta 3 m

Ilmastoalueen pääalue on hemiboreaalinen vyöhyke, alialue on etelärannikko. Asema sijaitsee avoimella torialueella rakennetussa ympäristössä. Etäisyys kerrostaloihin vaihtelee 35 metristä (itä) 200 metriin (lounas). Melko vilkasliikenteinen katu (Mikonkatu) sijaitsee idänpuolella, 3 metrin päässä asemasta.
Leveyspiiri: 60° 35`, pituuspiiri: 24° 48`, korkeus merenpinnasta 86 m

Asema on melko avoimessa puutarhassa pohjoiseen viettävän pienen mäen alarinteellä. Asema sijaitsee Vantaajoen laaksossa, jossa joen ympärillä on laajaa tasaista peltosavikkoa 80-90 m mpy sekä pienempialaisia osittain metsäisiä kalliomäkiä, laet 110-130 m mpy. Aivan vieressä, koillispuolella sijaitsee I Salpausselkä, jonka tasankopinnat kohoavat 118-120 metriin. Luoteispuolella 3-4 km asemasta alkaa laaja Usmin-Kytäjän kallioinen metsäinen, erittäin rikkonainen ylänköalue 100-140 m mpy, jonka korkeimpien kalliomäkien laet n. 160 m mpy. Lounaassa n. 6 km päässä myös laajaa, metsäistä ja osittain soistunutta moreenimaata 100-120 m mpy. Hyvinkään kaupunkialue sijaitsee välittömästi koillisessa, pääosin I Salpausselällä.
Leveyspiiri: 60° 59`, pituuspiiri: 24° 29`, korkeus merenpinnasta 87 m

Asema sijaitsee Vanajaveden kaakko-luode -suuntaisessa jokilaaksossa. Jokilaakso on n. 2-5 km leveä, korkeustasoltaan 80-90 m mpy. Asutusta on melko runsaasti ja peltojen osuus maa-pinta-alasta on hallitseva. Hämeenlinnan kaupunki sijaitsee välittömästi länsilounaassa, asema on esikaupunkialueella. Laaksossa on useita järviä, joista lähimmät (Vanajavesi, Katumajärvi) sijaitsevat asemasta n. 500 m etäisyydellä. Laakso levenee huomattavasti luoteeseen, kohti Vanajaveden selkää (79 mpy, 120 km²) joka sijaitsee n. 14 km päässä. Laakson ympärillä maasto on metsäistä ja vähäjärvistä ylänköä 120-150 m mpy, laet 180 m mpy.
Leveyspiiri: 61° 03`, pituuspiiri: 25° 02`, korkeus merenpinnasta 125 m

Melko avoin puutarha etelään viettävän mäen ylätasanteella. Aseman itäpuolella Pääjärvi (13,5 km², 103 m mpy) lähimmillään n. 300 metrin päässä. Ympäristössä melko laajoja savi- ja hiesupeltoja 100-120 m mpy, metsäisiä moreenimaita 130-160 m mpy (joiden kalliopaljastumat paikoin 170 m mpy) sekä pieniä ja keskikokoisia järviä n. 100 m mpy. Järvisyys 10 km säteellä kuitenkin vain 5-10 %. Paikoin on harjujaksoja sekä II:een Salpausselkään liittyviä tasankopintoja (n. 160 m mpy) sekä soita 110-130 m mpy.
Leveyspiiri: 61° 12`, pituuspiiri: 25° 08`, korkeus merenpinnasta 134 m


Leveyspiiri: 62° 46`, pituuspiiri: 30° 58`, korkeus merenpinnasta: 152 m

Aukeahko peltoniitty, asema sijaitsee pienen mäenkumpareen päällä. Mekrijärvi (runsaat 10 km², 145 m mpy) sijaitsee lounaassa n. 110 m päässä.
Leveyspiiri: 63° 08`, pituuspiiri: 31° 02`, korkeus merenpinnasta: 235 m

Pieni peltoaukea ympäristöään n. 50 m korkeammalle kohoavan mäen lakitasanteella. Peltoaukeaa ympäröi harvahko lehtimetsä 20-100 metrin etäisyydeltä. Lähimmillään metsää on etelänpuolella. Ympäristö suurelta osin havumetsää kasvavaa suota 160-210 m mpy. Lisäksi korkeita mäkiä, joissa sekametsän lisäksi pienialaisia viljelypeltoja. Paikoitellen myös harjumuodostumia sekä muita hiekkaisen maaperän alueita kuivine mäntykankaineen 160-190 m mpy. Vähäjärvistä, järvisyys n. 1 %, järvien korkeustaso 150-180 m mpy.
Leveyspiiri: 68° 54`, pituuspiiri: 25° 44`, korkeus merenpinnasta: 285 m
Leveyspiiri: 68° 36`, pituuspiiri: 27° 25`, korkeus merenpinnasta 144 m

Asema sijaitsee Ivalojoen 1-5 km leveässä jokilaaksossa (130-150 m mpy). Jokilaakson ympärillä on mäntymetsäistä vaaramaisemaa 150-250 m mpy, korkeimmat vaarat kohoavat yleisesti lähes 300 m:n korkeuteen.
Leveyspiiri: 69° 02`, pituuspiiri: 27° 16`, korkeus merenpinnasta 156m

Asema sijaitsee harvaa männikköä kasvavalla kangasmaan niemellä, jota ympäröi aapasuo lännen suuntaa lukuunottamatta. Maasto on tasaista, noin 100 metrin säteellä on myös pieniä lampia. Asema sijaitsee Inarin alangolla, etäisyyttä Inarijärveen on kuitenkin 15 km. Ympäristö on vaihtelevaa mäntymetsäistä moreeni- tai hiekkamaata (150-180 m mpy), laajempia aapasoita (150-160 m mpy) sekä pieniä lampia ja järviä (150-160 m mpy). Kauempana etelässä ja lännessä, 5-10 km päässä on vaaroja jotka kohoavat yli 250 m korkeuteen.
Leveyspiiri: 68° 50`, pituuspiiri: 28° 18`, korkeus merenpinnasta: 123 m

Asema sijaitsee Inarijärven (118 m mpy, n. 1100 km²) itä/kaakkois-rannan alueella. Luoteissektorin (230-040 astetta) ympäristö on runsasjärvistä. Kaakkoispuolen sektorissakin on lukuisia järviä, mutta ne ovat pääasiassa hyvin pieniä. Muutoin ympäristö on mäntymetsää kasvavaa moreeni- tai hiekkamaata, keskimäärin 130-150 m mpy, kauempana Inarijärven alangosta 150-180 m mpy. Ympäristössä on myös joitakin vaaroja n. 200-250 m mpy, etelässä jopa yli 300 m mpy (mm. Pyhävaaran seudun vaarat asemasta 2-3 km etelään).
Leveyspiiri: 68° 28`, pituuspiiri: 28° 18`, korkeus merenpinnasta: 253 m

Havumetsäisen vaaramaiseman avoin lakitasanne, joka kohoaa ympäröivää alankoa n. 100 m korkeammalle. Vaarat kohoavat 250-300 metrin korkeuteen, soistuneet murroslaaksot laskeutuvat 120-150 metriin merenpinnasta. Saariselän tunturiylänköön on matkaa etelässä 20 km.
Leveyspiiri: 68° 24`, pituuspiiri: 27° 25`, korkeus merenpinnasta: 302 m

Avoin, osittain soistunut niitty. Ympäristössä mäntyä tai tunturikoivukkoa kasvavaa tunturiylänköä 250-400 m mpy. Koillis- ja kaaakkoispuolella laajempaa tunturipaljakkaa, mm. Kaunispää (438 m mpy) 2 km päässä ja Iisakkipää (454 m mpy) 3 km päässä.
Leveyspiiri: 68° 25`, pituuspiiri: 27° 26`, korkeus merenpinnasta: 430 m

Saariselän havaintoasema sijaitsee n. 2 km Saariselän matkailukeskuksesta koilliseen.

Havaintoasema edustaa tunturien lakiosien sääolosuhteita. Tunturin laella saattaa selkeän sään aikana olla talvisin sekä kesäöisin 10-20 astetta lämpimämpää kuin alhaalla tunturin juurella. Vastaavasti tuuli voi olla kovaa, vaikka alempana olisi aivan tyyntä.

Lue lisää tunturien paikallisista ilmasto-oloista
Leveyspiiri: 69° 04`, pituuspiiri: 27° 29`, korkeus merenpinnasta: 122 m

Harvaa mäntyä ja koivua kasvava alava kangasmaa, n. 80 m päässä Inariin kuuluvasta Ala-Sieksjärvestä (119 m mpy). Asema sijaitsee Inarin (119 m mpy) luoteisrannalla. Kaakkoispuolen sektori (040-220 astetta) on runsasjärvistä, järvisyys 10 km säteellä yli 60 %. Luoteispuolen sektori on maastoltaan vaihtelevaa mänty- ja koivumetsäistä moreenimaata 120-160 m mpy, paikoin laajempia aapasoita. Kauempana, 4-8 km päässä, on vaaroja jotka kohoavat yli 200 m korkeuteen.
Leveyspiiri: 59° 55`, pituuspiiri: 24° 01`, korkeus merenpinnasta: 10 m

Saarella oleva harvan männikön suojaama n. 10-15 m korkea kalliomäki, rantaan etäisyyttä 100-300 m. Asema sijaitsee n. 0,3 km² kokoisella kallioisella saarella. Saarella kasvaa harvaa mäntymetsää. Itään ja etelään on avomerta, länteen ja pohjoiseen saaristoa. Manner sijaitsee pohjoisessa n. 10 km päässä.


Leveyspiiri: 62° 36`, pituuspiiri: 29° 43`, korkeus merenpinnasta 81 m

Ilmastoalueen pääalue on eteläboreaali eli eteläinen havumetsävyöhyke, ja alialue on eteläinen Järvi-Suomi.
Leveyspiiri: 60° 48`, pituuspiiri: 23° 30`, korkeus merenpinnasta 104 m

Ympäristö peltosavikkoaluetta, enimmäkseen 90-110 m mpy, jossa pieniä metsäisiä kalliomäkiä (laet n. 120 m mpy). Kauempana (2-10 km päässä, lähimpänä kaakossa) osittain soistunutta yhtenäistä metsäistä moreenimaata, 120-140 m mpy sekä paikoin myös harjujonoja. Forssan kaupunkialue idässä n. 4 km päässä. Laaja Torronsuo (n. 30 km²) kaakossa n. 6 km päässä.
Leveyspiiri: 60° 10`, pituuspiiri: 19° 59`, korkeus merenpinnasta: 11 m

Asema sijaitsee Ahvenanmaan itärannikolla, etäisyyttä laajempaan Lumparnin lahteen n. 3 km idän ja kaakon suunnalla. Muissa ilmansuunnissa mereen tai laajempiin lahtiin etäisyyttä on pääosin yli 10 km. Maaympäristö puoliksi tasaista viljelypeltoa (5-15 m mpy), puoliksi metsäistä kalliomaata sekä kangasmetsiä 10-50 m mpy. Korkeimmat avokalliokohoumat jopa 80 m mpy.
Leveyspiiri: 60° 07`, pituuspiiri: 19° 54`, korkeus merenpinnasta: 5 m
Leveyspiiri: 61° 52`, pituuspiiri: 26° 05`, korkeus merenpinnasta: 146 m

Metsikön ympäröimä pieni puutarha-aukea pitkän moreeniselänteen (lakialue n. 180 m mpy) länteen loivasti viettävällä rinteellä. Lännessä laaja Haapasuo (n. 126 m mpy). Mittareiden pohjoispuolella tuuhea havumetsä, etelään on avoimempaa.
Leveyspiiri: 62° 10`, pituuspiiri: 27° 51`, korkeus merenpinnasta: 80 m

Melko runsasjärvistä aluetta, järvisyys 10 km säteellä asemasta 20-25 %. Laajempia järvenselkiä on länsipuolella olevat Sysmä ja Paro (88 m mpy) ja itäpuolella Saimaaseen kuuluva Joroisselkä (76 m mpy). Muutoin maa-alue on metsäistä osittain soistunutta moreenimaata sekä harjumuodostumia 80-120 m mpy. Peltojen osuus 10-15 %.
Leveyspiiri: 63° 13`, pituuspiiri: 29° 14`, korkeus merenpinnasta: 116 m

Asema sijaitsee tasaisen pellon reunalla. Pohjoissektoriin on aukeaa viljelypeltoa 200-700 m, suojaisinta on etelän ja lännen välisessä sektorissa jossa muutamia puita ja rakennuksia. Paikka on Pielisen lounaisrannalla (etäisyys järveen n. 4 km) melko laajalla viljelyalangolla.


Leveyspiiri: 61° 50`, pituuspiiri: 24° 17`, korkeus merenpinnasta: 153 m

Pieni niittyaukea lounaaseen viettävällä rinteellä. Lounaispuolella 100-200 m päässä Kuivajärvi (141 m mpy, 0,5 km²), koillisessa kalliomäki kohoaa lähes 180 m:n korkeudelle. Niittyaukean kaakkoissektorissa oleva tuuhea metsä varjostaa kesäisin auringon noususta n. klo 13:een asti. Ympäristö on metsäistä osittain soistunutta ylänköä sekä laajaa mäntykangasta (140-180 m mpy).
Leveyspiiri: 61° 53`, pituuspiiri: 27° 53`, korkeus merenpinnasta: 110 m

Asema on aukealla peltoniityllä. Ympäristö on vaihtelevaa metsäistä maastoa (110-130 m mpy, korkeimmat mäet jopa 175 m mpy) sekä suota (n. 110 m mpy). Aseman etäisyydellä n. 1 km päässä on keskikokoisia järviä, muutoin ympäristö on vähäjärvistä.
Leveyspiiri: 62° 24`, pituuspiiri: 25° 40`, korkeus merenpinnasta: 139 m

Asema sijaitsee Keski-Suomen reunamuodostumaan liittyvällä tasaisella yläpinnalla (n. 140 m mpy), joka on pääosin kuivaa kangasta. Reunamuodostuman itäpuolella, n. 1 km päässä asemasta, sijaitsee pohjois-etelä -suuntainen murroslaakso (100-120 m mpy), jossa laajempia viljelypeltoja. Muutoin ympäristö on pääosin metsäistä, osittain soistunutta moreenimäkimaastoa (140-180 m mpy, korkeimmat mäet jopa 240 m mpy). Lännessä, n. 2 km päässä sijaitsee Luonetjärvi (134 m mpy, n. 5 km²).


Leveyspiiri: 61° 51`, pituuspiiri: 24° 49`, korkeus merenpinnasta: 144 m
Leveyspiiri: 61° 53`, pituuspiiri: 25° 19`, korkeus merenpinnasta: 205 m

Ympäristöään 100-150 m korkeammalle kohoavan kalliomäen lakialueella oleva metsikön ympäröimä aukea. Pohjoisen suuntaan on täysin avointa, johon maasto laskee jyrkästi. Metsäistä mäkiseutua 100-200 m mpy, korkeimmat kohoumat n. 230 m mpy. Paikoitellen laajempia laaksoja, joissa on laajoja viljelyaukeita 80-100 m mpy sekä asutuskeskuksia (mm. Jämsä 6 km päässä lännessä). Päijänteen järvialue sijaitsee n. 5 km päässä idässä.
leveys: 60° 23` 12.0" pituus: 22° 33`, korkeus merenpinnasta: 6 m

Aukea puutarha-alue alavalla niityllä, merenlahden pohjoisrannalla. Etäisyys mereen on n. 100 m. Asema sijaitsee pitkälle sisämaahan ulottuvan Paimionlahden rannalla ja sen länsipuolella on korkeita kalliomäkiä. Ympäristö on peltosavikkoa 0-10 m mpy, jossa vaihtelevan kokoisia, myös laajempia osittain metsän peitossa olevia kalliokohoumia (20-50 m mpy, laet jopa 80 m mpy).
Leveyspiiri: 64° 16`, pituuspiiri: 27° 40`, korkeus merenpinnasta: 134 m

Asema sijaitsee Oulujärven (122 m mpy, lähes 900 km² ) itärannalla. Oulujärven Paltaselkä sijaitsee pääosin koko luoteispuolen sektorissa (lounas-koillinen), jossa järvisyys 10 km säteellä on n. 90 %. Järveen on etäisyyttä lyhyimmillään noin 1 km. Kaakkoispuoli on vähäjärvisempää, vaihtelevaa metsämaastoa (moreenimaata sekä hiekkakankaita) 150-200 m mpy. Viljelypeltoja on melko vähän, n. 5 % maapinta-alasta. Kajaanin kaupunki sijaitsee kaakossa, n. 7 km päässä.
Leveyspiiri: 64° 19`, pituuspiiri: 23° 27`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Puuton, matala n. 4 ha:n kokoinen Perämeren luoto avomerellä, n. 20 km päässä rannikosta.
Leveyspiiri: 61° 50`, pituuspiiri: 22° 28`, korkeus merenpinnasta: 122 m

Asema sijaitsee Hämeen-Pohjankankaan reunamuodostuman/harjun (yläpinnan taso n. 140-150 m mpy) reunalla. Reunamuodostuman ympärillä ojitettua suota (110-120 m mpy) n. 1 km pituudella, jonka jälkeen vaihtelevaa, metsäistä kallio/moreeni -selännettä (90-120 m mpy) sekä laajempaakin peltosavikkoa (70-90 m mpy).


Leveyspiiri: 62° 11`, pituuspiiri: 22° 42`, korkeus merenpinnasta: 150 m

Ilmastoalueen pääalue on keskiboreaali eli varsinainen havumetsävyöhyke, ja alialue on Väli-Pohjanmaa.
Leveyspiiri: 62° 24`, pituuspiiri: 22° 11`, korkeus merenpinnasta: 93 m

Aukea pelto, jonka lähimmät rakennukset ja metsiköt ovat koillisessa vajaan 100 m päässä. Asema sijaitsee hyvin laajassa Kauhajoen-Kainastonjoen-Päntäneenjoen laaksossa. Jokilaakso on tasaista peltosavikkoa 90-100 m mpy. Kauempana jokilaaksosta (2-10 km päässä asemasta) metsäistä, soistunutta moreeniselännettä kalliokohoumineen sekä Keski-Suomen reunamuodostumineen (120-160 m mpy, korkeimmat kohoumat lähes 180 m mpy).


Leveyspiiri: 63° 07`, pituuspiiri: 23° 02`, korkeus merenpinnasta: 40 m

Ilmastoalueen pääalueena on eteläboreaali eli eteläinen havumetsävyöhyke, ja alialueena Lounais-Suomi.
Leveyspiiri: 63° 07`, pituuspiiri: 23° 02`, korkeus merenpinnasta: 42 m

Ilmastoalueen pääalueena on eteläboreaali eli eteläinen havumetsävyöhyke, ja alialueena Lounais-Suomi.
Leveyspiiri: 65° 23`, pituuspiiri: 24° 06`, korkeus merenpinnasta: 0 m

Asema sijaitsee avomerellä, mantereelle on vähimmillään etäisyyttä n. 40 km koillisessa. Tuulianturit sijaitsevat majakkatornin katolla helikopteritasolla. Säteilysuojus sijaitsee n. 3 m helikopteritason alapuolella kaiteeseen kiinnitettynä ja majakkarakennuksen pohjoispuolella.
Leveyspiiri: 65° 40`, pituuspiiri: 24° 31`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Asema sijaitsee Ajoksen niemellä aukeassa pihapuutarhassa avomeren äärellä. Keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä 5-7 km koillisen puolella. Ajoksen niemi on mäntykangasta, paikoitellen paljasta hiekkamaatakin. Rakennettu satama-alue sijaitsee aseman kaakkoispuolella. Kemin kaupunkialue on koillisessa, n. 8 km päässä.


Leveyspiiri: 66° 42`, pituuspiiri: 27° 09`, korkeus merenpinnasta: 208 m

Asema sijaitsee 10 km Kemijärven keskustasta länteen, lentokentän länsilaidalla. Metsänreunaan on etäisyyttä 300-600 m, idänpuolella enintään 100 m. Ympäristö on melko tasaista havumetsäistä kangasmaastoa 200-230 m mpy. Korkeimmat vaarat kohoavat 260-290 m korkeuteen, vaarojen välisillä alangoilla monin paikoin aapasoita n. 200 m mpy. Kemijoen laajemmat vesistöt (150 m mpy) sijaitsevat idän ja kaakonpuolella 10 km päässä.

Asema on ilmastollisesti edustava. Kemijärven kaupungin ilmasto-olosuhteisiin vaikuttavat Kemijoen vesistöt huomattavasti enemmän.
Leveyspiiri: 65° 47`, pituuspiiri: 24° 35`, korkeus merenpinnasta: 19 m


Leveyspiiri: 60° 10`, pituuspiiri: 22° 45`, korkeus merenpinnasta: 13 m

Ilmastoalueen pääalue on hemiboreaali eli tammimetsävyöhyke, ja alialue lounaisrannikko.
Leveyspiiri: 59° 52`, pituuspiiri: 22° 11`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee avoimella varsin kallioisella etelärinteellä isohkon (n. 2 km²) saaren etelärannalla. Saari on kallioinen (korkeimmat kohoumat 15-17 m mpy), puusto on matalaa ja harvaa.
Leveyspiiri: 59° 55`, pituuspiiri: 24° 21`, korkeus merenpinnasta: 2 m

Avomerellä oleva n. 0,2 km² kokoinen saari, jonka avoimella niityllä asema sijaitsee. Saari on kallioinen, korkein kohta n. 13 m mpy. Paikoitellen on matalakasvuista metsää. Mantereeseen on etäisyyttä 10-15 km, koillisessa kuitenkin Porkkalanniemi n. 5 km päässä.
Leveyspiiri: 67° 59`, pituuspiiri: 24° 14`, korkeus merenpinnasta: 347 m

Asema sijaitsee pitkän, etelä-pohjois -suuntaisen Pallas-Ounastunturin tunturiselänteen itäreunalla. Selänne jatkuu asemasta jonkin verran etelään, mutta pääosa siitä on kuitenkin pohjoispuolella. Selänteen korkeimmat tunturit kohoavat 600-800 m mpy. Muutoin ympäristö on osittain soistunutta ja metsäistä tasankoa (250-300 m mpy), vaaroja (laet n. 400 m mpy) sekä joitakin isompia järviä. Mainittavin järvi on pohjoisessa 3 km päässä sijaitseva Pallasjärvi (>10 km²). Järvisyys 10 km säteellä asemasta on 6 %. Idänpuolella n. 5 km päässä laajoja aapasoita.
Leveyspiiri: 67° 41`, pituuspiiri: 24° 51`, korkeus merenpinnasta: 190 m


Leveyspiiri: 67° 39`, pituuspiiri: 24° 54`
Leveyspiiri: 67° 47`, pituuspiiri: 24° 51`, korkeus merenpinnasta: 524 m

Asema sijaitsee tunturipaljakan lakitasanteella. Avoin paikka, mutta länsipuolella on pieni mökki muutaman metrin päässä. Asemapaikka on Levin tunturiryhmän (laet n. 500 m mpy) itäisimmällä tunturipaljakalla. Muutoin ympäristö on osittain metsäistä aapasuota n. 200 m mpy sekä kuivempia metsäisiä vaaroja (200-300 m mpy).
Leveyspiiri: 68° 10`, pituuspiiri: 25° 47`, korkeus merenpinnasta: 275 m

Asema on pienellä aukealla sekametsässä. Ympäröivä maasto on tasaista, mutta laskee 200 metrin päässä etelässä Kitisen ja Takahaaran puroille (267 m mpy). Idässä ja pohjoisessa ympäröi aapasuo (n. 270 m mpy) 130-200 m etäisyydellä. Ympäristö on mäntyä ja kuusta kasvavaa moreenimaata, paikoin hiekkaisia mäntykankaita pääosin 260-300 m mpy. Etenkin itäpuolella laajoja aapoja n. 270 m mpy. Lähinnä länsipuolen sektorissa vaaroja, korkeimmat laet 350-400 m mpy.
Leveyspiiri: 61° 15`, pituuspiiri: 22° 20`, korkeus merenpinnasta: 38 m
Leveyspiiri: 63° 50`, pituuspiiri: 23° 07`, korkeus merenpinnasta: 6 m

Asema sijaitsee rannikolla, puoliavoimessa puistossa Kokkolan keskustassa. Keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä n. 5 km luode-koillinen -suunnassa, lounaassa ja lännessä runsasta saaristoa. Lähimmillään meri on luoteessa 1,5 km päässä (Vanhasatama). Maa-alue on tasaista, savialangot ovat vielä kaukana sisämaassa alle 10 m korkeudella merenpinnasta ja kuivat kangasselänteet kohoavat n. 20 metrin korkeuteen. Lähimmät matalat, 3-kerroksiset rakennukset sijaitsevat lännenpuolella n. 30 metrin etäisyydellä.


Leveyspiiri: 63° 57`, pituuspiiri: 22° 50`, korkeus merenpinnasta: 5 m

Asema sijaitsee ulkosaaristossa avomeren äärellä n. 0,2 km² kokoisella saarella. Saari on kallioinen, paikoin on niittyjä ja harvaa pensaikkoa. Meriympäristö lounaan ja kaakon välillä saaristoa/niemimaata, muissa suunnissa avointa merimaisemaa. Manner sijaitsee lähimmillään etelässä (Kåtölandet`n niemimaa) n. 5 km päässä, kaakossa mantereelle on etäisyyttä n. 15 km ja idässä n. 30 km.

Tuulimittari sijaitsee n. 5 m korkean rakennuksen katolla 5 metrin pituisessa mastossa. Saarella tuuliesteenä kaakossa n. 100 m päässä oleva majakkarakennus.
Leveyspiiri: 62° 56`, pituuspiiri: 21° 11`, korkeus merenpinnasta: 2 m

Asema sijaitsee noin 100 m pitkän kivistä tehdyn aallonmurtajan päässä aivan meren rannalla. Asema on Bredskäretin saaren (10 km²) pohjoispäässä. Länsipuolen sektorissa on harvaa saaristoa, pohjoisessa ja etelässä Granön (n. 15 km²) ja Bredskäretin saaret, idässä harvaa saaristoa ja manner 10-15 km päässä. Saaret ovat pääosiltaan metsäistä moreenimaata 0-20 m mpy.


Leveyspiiri: 60° 17`, pituuspiiri: 27° 11`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Asema sijaitsee ulkosaaristossa, n. 20 km päässä keskimääräisestä rannikkoviivasta, 0,5 km² kokoisen saaren länsipäässä. Saari on melko kallioinen, siellä kasvaa paikoitellen n. 10 m korkeata mänty- ja lehtimetsää, korkeimmat kalliokohoumat ovat n. 20 m mpy. Saari varjostaa pääosin sektorissa 40-110 astetta, lisäksi merympäristössä on muita samankokoisia saaria 1-3 km etäisyydellä. Tuulimittari sijaitsee omassa mastossa, n. 8 m korkean rakennuksen lounaispuolella.
Leveyspiiri: 60° 22`, pituuspiiri: 26° 57`, korkeus merenpinnasta: 11 m

Kallioinen, osittain metsää kasvava n. 0,5 km² kokoinen saari, korkein kohta n. 15 m mpy. Meriympäristö etelän suuntaan lähes avomerta, muualla on hajanaista saaristoa 3-10 km päässä sekä luoteessa manner 7-15 km päässä, Kotkan kaupunki n. 8 km päässä.

Tuulimittari sijaitsee saaren pohjoisosassa. Matkaa rantaan on 150-800 m, lähimpänä ranta on idässä ja pohjoisessa, kauimpana kaakossa. Saarella kasvaa 10-20 m korkeaa sekametsää. Tuulimittari on sijoitettu n. 15 m korkean tornin ylätasolle n. 5 m pitkään mastoon.
Leveyspiiri: 60° 41`, pituuspiiri: 26° 48`, korkeus merenpinnasta: 33 m

Melko avoin marjapensaita ja omenapuita kasvava isohko puutarha etelään viettävän alarinteen tasanteella. Kymijoki (22 m mpy) on n. 200 m päässä kaakossa. Pohjoispuolen mäki kohoaa 55 metrin korkeuteen. Ympäristö on Kymijoen laaksoa, jossa on laajoja savikkopeltoja (25-30 m mpy) sekä joitakin metsäisiä selänteitä (40-60 m mpy).
Leveyspiiri: 60° 53`, pituuspiiri: 26° 56`, korkeus merenpinnasta: 99 m

Asema on mäntykankaan ympäröimällä pienellä niityllä lentokenttäalueen eteläreunassa, pohjoisessa on avointa. Asema-alue sijaitsee I:n Salpausselän tasankopinnalla, alue on kuivaa mäntykangasta n. 100 m mpy. Salpausselän ympärillä on peltosavikkoa 60-65 m mpy sekä paikoitellen metsäisiä mäkiä 80-100 m mpy. Pohjoispuolella keskikokoisia järviä n. 60 m mpy. Etelässä myös laajempia soita n. 65 m mpy.
Leveyspiiri: 60° 53`, pituuspiiri: 26° 56`, korkeus merenpinnasta: 99 m
Leveyspiiri: 62° 15`, pituuspiiri: 21° 19`, korkeus merenpinnasta: 1 m

Asema sijaitsee länsirannikolla Kristiinankaupungin niemellä. Niemellä täyttömaata ja tehdasalueita, muutoin osittain kallioista metsämaata 0-20 m mpy. Manner ja Kristiinankaupungin niemi sijaitsevat idänpuolen sektorissa (020-170 astetta). Länsisektorissa lähes avoin merimaisema. Luoteen ja pohjoisen suunnalla, samoin kuin etelän ja kaakon suunnalla on saaristoa. Idässä ja kaakossa n. 600 m päässä isoja teollisuusrakennuksia.
Leveyspiiri: 63° 43`, pituuspiiri: 23° 08`, korkeus merenpinnasta: 24 m
Leveyspiiri: 64° 17`, pituuspiiri: 30° 10`, korkeus merenpinnasta: 197 m

Ympäristö on harvaan asuttua, havumetsäistä drumliinimaastoa 190-220 m mpy. Drumliinien korkeimmat laet kohoavat 250 metrin korkeuteen, painanteet laskevat 180-190 metriin ja ovat suota (pääosin ojitettua muuttumaa) sekä soistunutta korpea. Järvisyys 10 km säteellä asemasta on keskimäärin n. 10 %, mutta länsi- ja pohjoispuoli on runsasjärvisempää (järvisyys n. 20 %), kaakonpuoli taas on hyvin vähäjärvistä.
Leveyspiiri: 60° 15`, pituuspiiri: 20° 45`, korkeus merenpinnasta: 23 m

Asema sijaitsee n. 20 m korkean kalliomäen avoimella lakiosalla n. 20 km² kokoisella saarella. Meri on lähimmillään lounaassa n. 200 m päässä. Ympäristössä on saaristoa Ahvenanmaan ja Suomen mantereen välissä. Idänpuolella on Kihdin selkä ja länsipuolella Teilin selkä. Ahvenanmaahan on etäisyyttä n. 25 km ja manner-Suomeen n. 40 km. Saari on melko kallioinen, korkeimmat avokalliot nousevat n. 40 m korkeuteen. Muutoin kasvillisuus on mäntymetsikköä, laaksoissa on laajempia viljelypeltoja.
Leveyspiiri: 62° 47`, pituuspiiri: 27° 54`, korkeus merenpinnasta: 86 m

Asema on matalan ja kapean harjun laella mäntykankaalla, n. 4 m ympäröivää Kallaveden pintaa (82 m mpy) korkeammalla. Runsasjärvistä aluetta, järvisyys 10 km säteellä asemasta on lähes 50 %. Asema sijaitsee Kallaveden (82 m mpy) itäosissa kaakosta työntyvällä Ritoniemen niemellä. Muuten mantereelle on etäisyyttä 2-3 km, länsipuolen sektorissa 7-15 km.
Leveyspiiri: 62° 53`, pituuspiiri: 27° 38`, korkeus merenpinnasta: 87 m
Leveyspiiri: 60° 43`, pituuspiiri: 21° 01`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Asema sijaitsee kallioisella, harvaa metsää kasvavalla n. 1,5 km² kokoisella saarella. Saari sijaitsee ulkosaariston laidalla. Saari aiheuttaa katvetta lännenpuoleisessa sektorissa (sektori 190-020 astetta), jossa etäisyyttä rantaan n. 1 km. Idän puolella ranta on lähimmillään n. 50 m päässä. Saarella on pääasiassa matalia rakennuksia sekä harvahkoa, alle 10 m korkeaa metsää. Koillisessa sijaitsee 30 m päässä n. 16 m korkea kerrostalo (luotsiasema). Saaren ympäristö on lähes koko lännenpuoleiseen sektoriin avomerta. Manner sijaitsee idänpuolella (sektorissa 020-130 astetta) lähimmillään n. 12 km päässä, välissä hajanaista saaristoa. Myös etelän suunnalla on vähäistä saaristoa.
Leveyspiiri: 66° 22`, pituuspiiri: 29° 19`, korkeus merenpinnasta: 160 m

Rakennusten (6-8 m korkeita) ja metsikön suojaama pieni piha-aukea syvässä Oulankajoen jokikanjonissa, lähes 200 m läheisiä vaaranlakia alempana. Rakennukset sijaitsevat mittauspaikan länsi- ja pohjoispuolella n. 15-30 m päässä. Ympäristössä vallitsevana maastona ovat laajat metsäiset vaara-alueet, jotka kohoavat yleisesti yli 300 m mpy, korkeimmat jopa 350 m mpy. Paikoin on myös pieniä ja keskikokoisia järviä sekä soistuneita pienempiä tasankoja n. 200-250 m mpy.
Leveyspiiri: 65° 59`, pituuspiiri: 29° 13`, korkeus merenpinnasta: 264 m

Ympäristö osittain soistunutta ablaatiomoreenipohjaista havumetsämaastoa 260-270 m mpy. Paikoitellen keskikokoisia peltoja, matalia harjumuodostumia sekä pieniä- ja keskikokoisia järviä (järvisyys 10 %). Pohjoisessa ja koillisessa 5-8 km päässä asemasta metsäistä vaara-aluetta 300-400 m mpy. Kuusamon kaupunkikeskusta lounaassa 2-3 km päässä.
Leveyspiiri: 66° 09`, pituuspiiri: 29° 09`, korkeus merenpinnasta: 486 m

Asema sijaitsee ympäristöään n. 200 m korkeamman tunturin laella olevassa pienessä rakennuksessa, Rukatunturin pohjois-etelä -suuntaisessa tunturiryhmässä. Ympäristö melko tasaista, soistunutta metsämaata 300-330 m mpy sekä joitakin pieniä ja keskikoisia järviä (n. 280-300 m mpy). Idän puolen sektorissa 5-8 km päässä laajempaa vaaramaastoa (lakiosat n. 380-400 m mpy).
Leveyspiiri: 59° 30`, pituuspiiri: 20° 21`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Havaintolaitteet sijaitsevat majakkatornissa. Itse majakka sijaitsee pienellä ulkoluodolla. Asema sijaitsee avomerellä, etäisyyttä Suomen mantereeseen 100-150 km, Ahvenanmaahan n. 50 km.
Leveyspiiri: 60° 57`, pituuspiiri: 25° 38`, korkeus merenpinnasta: 78 m

Asema on metsikön osittain ympäröimä piha-puutarha omakotitaloalueella. Se sijaitsee Porvoonjoen (75 m mpy) loivassa jokilaaksossa. Ympäristössä on laajaa savikkopeltoa 75-85 m mpy sekä metsäisiä kallio/moreeni -mäkiä (laet n. 130 m mpy). Kahden kilometrin päässä pohjoisessa on I Salpausselkä, jonka ylätasamaapinnat ovat pääosin n. 150 m mpy. Salpausselkä salpaa pohjoispuolelleen Päijänteeseen kuuluvan Vesijärven, 81 m mpy. Asemalta on matkaa Vesijärveen 3 km (pohjoisessa).

Tuulimittarin korkeus on 12 m maanpinnasta ja sen läheisyydessä on joitakin 10-15 m korkeita puita ja 5-7 m korkeita rakennuksia. Idän puolella on 15-20 m korkeaa metsikköä n. 50 m päässä tuulimittarista.
Leveyspiiri: 61° 11`, pituuspiiri: 28° 28`, korkeus merenpinnasta: 77 m
Leveyspiiri: 61° 02`, pituuspiiri: 28° 33`, korkeus merenpinnasta: 46 m

Hyvin avoin, tasainen peltoaukea. Ensimmäisen Salpausselän kaakkoispuolista alankoa (n. 50 m mpy), jossa paikoitellen metsäisiä kallioselänteitä ja harjujaksoja (laet 70-90 m mpy). Alangolla huomattavan paljon biogeenistä maaperää (turvekenttiä, ojitettua suota). Salpausselkä sijaitsee luoteessa n. 8 km päässä. Koillisessa n. 5 km päässä on laajempaa metsäistä kalliomaastoa 70-90 m mpy.
Leveyspiiri: 61° 02`, pituuspiiri: 28° 09`, korkeus merenpinnasta: 104 m

Asema sijaitsee I:n Salpausselän tasaisen yläpinnan (n. 100 m mpy) päällä. Salpausselän pohjoispuolen sektori on hyvin runsasjärvistä (Saimaa 76 m mpy; Sunisenselkä alle 2 km:n päässä asemasta pohjoiseen). Salpausselän eteläpuolella on laajaa peltosavikkoaluetta 65-75 m mpy, sekä metsäisiä moreeni- tai kalliomäkiä 80-100 m mpy ja myös joitakin pienehköjä järviä n. 60 m mpy. Lappeenrannan kaupunkialue sijaitsee lähes välittömästi aseman itäpuolella.
Leveyspiiri: 61° 03`, pituuspiiri: 28° 12`, korkeus merenpinnasta: 103 m
Leveyspiiri: 59° 57`, pituuspiiri: 19° 57`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee n. 0,06 km² kokoisella saarella. Tuulimittari sijaitsee saaren keskiosissa, josta meren rantaan on etäisyyttä 100-150 m. Saaren ympäristössä sektorissa 330-70 astetta on hajanaista saaristoa ja ulkosaaristoa, sekä Ahvenanmaa 10-15 km päässä. Muualla on avomerta. Saari on melko avoin, mutta merkittävän esteen aiheuttaa suunnassa 80 astetta oleva 33 m korkea kaivostorni, n. 70 m:n päässä tuulimittarista.
Leveyspiiri: 63° 19`, pituuspiiri: 30° 02`, korkeus merenpinnasta: 98 m

Asemapaikkana on melko aukea piha tasaisen pellon koillislaidalla. Sadan metrin päässä koillisessa on Riikolanlampi (94 m mpy). Asema sijaitsee melko runsasjärvisellä alueella Pielisenjärven (94 m mpy, 867 km²) koillisrannalla. Pielisen ranta-alangolla laajoja viljelytasankoja (n. 100 m mpy) sekä paikoitellen mäkiä (laet jopa 160 m mpy) sekä soita (n. 100-110 m mpy).
Leveyspiiri: 62° 39`, pituuspiiri: 29° 36`, korkeus merenpinnasta: 121 m

Avoin lentokentän nurmialue. Metsänreunaan ja lentokenttärakennuksiin etäisyyttä 200-500 m, idässä jopa yli 1000 m. Asema sijaitsee Salpausselkiin kuuluvalla, laajalla Jaamankankaan reunamuodostuman tasankopinnalla (n. 115 m mpy), joka on pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Ympäristössä on suuria järviä, koillisessa 4 km päässä Höytiäinen (88 m mpy) ja etelässä n. 3 km päässä Pyhäselkä (76 m mpy). Joensuun kaupunki sijaitsee kaakossa n. 10 km päässä.
Leveyspiiri: 62° 32`, pituuspiiri: 29° 40`, korkeus merenpinnasta: 78 m

Aukea kallioluoto, pinta-alaltaan n. 0,2 ha. Luodolla kivikkoa ja paikoin 1-3 m korkeaa pensaikkoa, luodon korkein kohta n. 3 m järven pinnan yläpuolella. Asema sijaitsee keskellä Pyhäselkää. Mantereelle matkaa 5-10 km paitsi luoteissuunnassa, jossa kapeahko Kaskesniemi lähimmillään n. 1,2 km:n päässä. Avoiminta on pohjoiseen ja etelään.
Leveyspiiri: 60° 14`, pituuspiiri: 24° 03`, korkeus merenpinnasta: 37 m

Suojaisa, kosteahko piha Lohjanjärven (32 m mpy) ja Lohjanharjun (laki 105 m mpy) välissä. Asema sijaitsee aivan rannalla, etäisyys järveen n. 80 m. Länsipuolen sektori on runsasjärvistä seutua. Koko itäpuolen sektori on sen sijaan hyvin vähäjärvistä. Aseman kaakkoispuolella on välittömästi I Salpausselkä (Lohjanharju). Muutoin maa-alue on pääosin laajaa peltotasankoa 35-50 m mpy sekä korkeampia, metsäisiä mäkiseutuja (laet 80-100 m mpy). Aseman itäpuolella on Lohjan kaupunkialue.


leveys: 61° 42` 15.1" pituus: 25° 30`, korkeus merenpinnasta: 81 m

Pieni n. 3500 m² kokoinen saari, jolla kasvaa 5-9 m korkuista harvaa mäntymetsää. Saari sijaitsee Keski-Päijänteen itäosassa, manner lähimpänä idässä n. 0,5 km päässä. Muutoin mantereeseen on etäisyyttä 2-5 km, pohjoisessa ja etelässä kuitenkin yli 10 km.
Leveyspiiri: 60° 06`, pituuspiiri: 21° 42`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Aukea pihamaa n. 0,03 km² kokoisella kallioisella saarella sisä- ja ulkosaariston reunalla. Saarella on vähän matalaa lehti- ja havumetsää ja sen korkein kohta 10 m mpy.
Leveyspiiri: 59° 47`, pituuspiiri: 21° 22`, korkeus merenpinnasta: 9 m

Puiden harvakseltaan suojaama kallioniitty n. 0,5 km² kokoisen saaren pohjoisosassa ulkosaariston etelälaidalla. Etäisyyttä rantaan on 150-800 m, lähimmillään ranta on pohjoisen ja idän suunnalla, kauimpana kaakossa. Matalaa pensaikkoa kasvavan saaren korkein kohta on 20 m mpy. Ympäristössä on joitakin saaria, manner lähimpänä koillisessa 60 km päässä.
Leveyspiiri: 62° 58`, pituuspiiri: 20° 44`, korkeus merenpinnasta: 2 m

Asema sijaitsee avomerellä olevalla ulkoluodolla, n. 30 km päässä mantereesta. Iso saariryhmä (Bergö gaddarna) idässä n. 4 km päässä. Luoto on puuton ja tasainen, muutamia n. 5 m korkeita rakennuksia sekä n. 10 m korkea majakkarakennus pohjoispuolella.
Leveyspiiri: 63° 08`, pituuspiiri: 27° 18`, korkeus merenpinnasta: 90 m

Tasaisen pellon laidalla, eteläpuolinen piha-puutarha. Maaninkajärvi (82 m mpy) on lännessä n. 100 m päässä. Asemapaikka sijaitsee melko runsasjärvisellä alueella, järvisyys on 10 km säteellä asemasta n. 30 %. Järvien korkeustaso on n. 82-85 m mpy. Muutoin ympäristö on tasaista savikkopeltoa (90-100 m mpy) sekä laajempia, metsäisiä mäkiä (korkeimmat laet jopa 158 m mpy). Paikoin on myös suoalueita (n. 90 m mpy), jotka ovat pääosin ojitettuja sekä joitakin harjuja (korkeimmat laet 125-135 m mpy).


Leveyspiiri: 61° 41`, pituuspiiri: 27° 12`, korkeus merenpinnasta: 101 m

Ympäristö on kuusimetsäistä drumliinimaastoa, sekä joitakin harjuja ja kalliomäkiä, keskimäärin 100-140 m mpy. Monet drumliinit ja soistuneet tasangot raivattu laajoiksikin pelloiksi. Paikoitellen on keskikokoisia järviä, n. 80 - 100 m mpy. Järvisyys 10 km säteellä asemasta kuitenkin vain n. 5 %. Mikkelin kaupunki sijaitsee idässä 2-3 km päässä.
Leveyspiiri: 62° 30`, pituuspiiri: 24° 48`, korkeus merenpinnasta: 227 m
Leveyspiiri: 67° 58`, pituuspiiri: 23° 40`, korkeus merenpinnasta: 254 m

Asema sijaitsee Muonionjoen loivassa jokilaaksossa (n. 230 m mpy). Jokilaaksossa on laajoja aapoja (n. 240 m mpy), mäntymetsää kasvavia vaaroja (laet 300-350 m mpy) sekä järviä (enimmäkseen pieniä). Järvisyys 10 km säteellä asemasta on kuitenkin alle 5 %. Muonion kyläkeskusta sijaitsee välittömästi aseman eteläpuolella. Tuntureita sekä korkeampia vaaroja on jokilaakson ympärillä, 5-10 km päässä asemasta, etenkin kaakon suunnalla (mm. Olostunturi, 509 m mpy, 6 km asemasta kaakkoon).
Leveyspiiri: 68° 03`, pituuspiiri: 24° 02`, korkeus merenpinnasta: 755 m

Asema on Pallastunturiryhmän laajan paljakan laella, etelään ja länteen maasto laskee 400-500 m. Asema-alue sijaitsee Pallas-Ounastunturien pitkällä tunturiselänteellä, jossa laet kohoavat 600-800 m mpy. Muutoin ympäristö metsäistä vaaramaisemaa 250-400 m mpy, sekä laajempia aapasoita ja joitakin melko isoja järviä n. 250 m mpy.
Leveyspiiri: 67° 58`, pituuspiiri: 24° 07`, korkeus merenpinnasta: 565 m

Asema on ympäristöään n. 300 m korkeamman tunturin lakipaljakalla. Havaintolaitteet sijaitsevat pienen harjakattoisen mökin lounaisosan kattotasanteella. Asema sijaitsee Pallas-Ounastunturin pitkän pohjois-etelä -suuntaisen tunturiselänteen toiseksi eteläisemmän tunturikohouman laella. Tunturiselänteen korkeimmat laet ovat 600-800 m mpy. Muutoin ympäristö on osittain soistunutta, metsäistä vaaramaisemaa 250-400 m mpy sekä melko isokokoisia järviä n. 250 m mpy.
Leveyspiiri: 63° 26`, pituuspiiri: 21° 04`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Asema sijaitsee avomerellä melko avoimen saaren (n. 2 km²) pohjoisrannalla. Saarella on matalaa harvaa metsää, lähinnä lehtipuita.
Leveyspiiri: 60° 30`, pituuspiiri: 24° 39`, korkeus merenpinnasta: 111 m

Tiheän havumetsän keskellä oleva pieni aukio. Maasto laskee jyrkästi pohjoiseen ja koilliseen, jossa 100 m päässä on Sääksjärvi (99 m mpy, 2 km²). Asema sijaitsee I Salpausselällä. Muutoin ympäristö on vaihtelevaa, metsäistä moreeni- ja kangasmaata 100-130 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat ja harjut ovat n. 140 m mpy. Paikoin on enimmäkseen pieniä järviä 85-100 m mpy. Pohjoisenpuolta lukuunottamatta 1-3 km päässä asemasta on laajempaa peltoalankoa 40-70 m mpy sekä asutuskeskittymiä: Rajamäki itäkoillisessa n. 6 km päässä ja Nurmijärvi kaakossa n. 10 km päässä.
Leveyspiiri: 65° 02`, pituuspiiri: 24° 33`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee Hailuodon saaren (198 km²) länsirannalla, avomeren äärellä. Saarella on laajaa mäntykangasta. Maasto on varsin tasainen, saaren korkein kohta on n. 20 m mpy.

Saari vaikuttaa idänpuolen tuuliin (sektorissa 45-165 astetta). Tuulimittari on sijoitettu tutkatornin ylätasanteen kaiteeseen kiinnitettyyn n. 2 m pitkään mastoon.


Leveyspiiri: 65° 00`, pituuspiiri: 25° 23`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Oulunlahden länsirannikkoa, Vihreäsaaren niemen länsikärjessä. Ympäristö pääosin heinää kasvavaa täyttömaata sekä teollisuusaluetta. Tuulimittari sijaitsee varastoalueella, länsisektorissa meri ja itäsektorissa joitakin matalia rakennuksia. Lähimmät rakennukset n. 150 m päässä. Manner varjostaa sektorissa 010-160 astetta. Luoteeseen avointa merimaisemaa, etelän ja lännen välisessä sektorissa samoin, mutta Oulunsalon niemi 3-5 km päässä. Idässä kaupunkialue n. 3 km päässä, kaakossa n. 2 km päässä Oritkarin satama-alue jossa korkeita nostureita ja tehtaita piippuineen.
Leveyspiiri: 64° 55`, pituuspiiri: 25° 21`, korkeus merenpinnasta: 14 m


Leveyspiiri: 64° 56`, pituuspiiri: 25° 22`, korkeus merenpinnasta: 10 m

Asema sijaitsee Oulunsalon niemen juurella, jossa meri ympäröi kaikilta muilta ilmansuunnilta paitsi idästä. Soistuneeseen korpeen raivattu ja kuivattu varvikko/niitty lentokentän kupeessa. Harvaa mäntyvaltaista sekametsää on lähimmillään lounaispuolen sektorissa, noin 30 metrin päässä asemasta. Etäisyys mereen on lyhimmillään 3-4 km etelässä ja lounaassa, 2,5-3 km koillisessa. Itä- ja kaakkoispuolella hallitsevat laajat peltosavikkoalueet (0-20 m mpy). Länsipuolella, Oulunsalon niemellä hallitsevat mäntykankaat (0-20 m mpy). Oulun kaupunki sijaitsee pohjoiskoillisessa n. 10 km päässä, idän puolella myös pienempiä asutuskeskuksia (Oulunsalo, Kempele).
Leveyspiiri: 61° 26`, pituuspiiri: 29° 27`, korkeus merenpinnasta: 74 m

Asema on aukealla alavalla pellolla, metsänreunaan on etäisyyttä 200-500 m. Asema sijaitsee I:n ja II:n Salpausselän välissä, jossa maasto pääasiassa savi- ja hiesupeltoa 65-80 m mpy. I Salpausselkä on välittömästi idässä ja II Salpausselkä lännessä 2-3 km:n päässä. Ympäristössä on paikoitellen pieniä sekä keskisuuria järviä, lisäksi luoteessa 2-3 km päässä isokokoinen Simpelejärvi.
Leveyspiiri: 67° 01`, pituuspiiri: 27° 13`, korkeus merenpinnasta: 491 m

Aukea, n. 300 m ympäräivää aapaa korkeamman suurtunturin lakialue. Alueella on niukkaa varpukasvillisuutta, pääosin paljasta hiekka/soramaata sekä rakkakivikkoa. Pyhätunturi on kaikkiaan n. 8 km pitkä, idästä länteen kulkeva, hiukan kaareva tunturiselänne, jonka viittä lakea (laet yleensä 450-540 m mpy) erottavat toisistaan syvät, kivikkoiset kurut. Asema sijaitsee tunturiselänteen itäisimmällä tunturilla, Kultakerolla. Ympäröivä maasto on melko tasaista aapaa (180-230 m mpy) sekä havumetsäisiä vaaroja, harjuja (200-400 m mpy). Pyhätunturi jatkuu lännenpänä luoteisuuntaan Luoston tunturiryhmänä.
Leveyspiiri: 66° 46`, pituuspiiri: 23° 58`, korkeus merenpinnasta: 84 m

Asema sijaitsee Tornionjoen keskijuoksun (74 m mpy) jokilaaksossa, Tornionjoen ja Pellonjärven (78 m mpy) mutkassa. Jokilaakso on n. 5-10 km leveä, osittain soistunutta havu- ja sekametsää sekä laajempia peltoalueita 80-100 m mpy. Jokilaakson ympärillä maasto on hyvin vaaraista metsämaata, 100-200 m mpy, laet jopa 300 m mpy. Asema sijaitsee Pellon kaupunkimaisella asutusalueella.
Leveyspiiri: 60° 16`, pituuspiiri: 26° 26`, korkeus merenpinnasta: 5 m

Asema sijaitsee n. 20 metriä korkean kerrostalon katolla, n. 0,3 km² kokoisen saaren pohjoisrannalla. Manner on pohjoisen puolella 10-20 km päässä. Saarella on matalaa mäntymetsää, korkein kohta n. 13 m mpy. Muuten ympäristö lähes avomerta.
Leveyspiiri: 63° 45`, pituuspiiri: 22° 31`, korkeus merenpinnasta: 2 m

Asema sijaitsee puuttomalla, 1,2 ha kokoisella saarella. Tuulimittari sijaitsee korkean majakka-tutka -rakennuksen katolla, n. 10 m katon ja 1-3 m muiden rakennelmien yläpuolella. Manner, niemimaita ja runsasta saaristoa sektorissa 060-170 astetta 1-4 km päässä, kaakon ja etelän suunnalla kuitenkin 4-10 km päässä. Koko länsipuolen sektorissa on avomerta.


Leveyspiiri: 61° 25`, pituuspiiri: 23° 37`, korkeus merenpinnasta: 112 m

Ympäristö metsäistä kallio/moreeni -selännettä, keskimäärin n. 100-120 m mpy. Paikoitellen avokallioita, joiden laet yleensä 130-150 m mpy. Murroslaaksoissa Pyhäjärveen laskevia pieniä jokia, joiden ympärillä peltosavikkoa n. 100 m mpy. Pyhäjärvi (77 m mpy) ympäröi n. 5-10 km:n etäisyydeltä kaikkialta muualta paitsi idänpuolen sektorilta. Järvisyys 10 km säteellä asemasta n. 25 %. Pyhäjärven rannoilla laajempaa peltosavikkoa.


Leveyspiiri: 61° 27`, pituuspiiri: 21° 47`, korkeus merenpinnasta: 10 m

Asema sijaitsee Kokemäenjoen laajassa jokilaaksossa, jonka hallitsevana elementtinä ovat aukeat savikkopellot 5-15 m mpy sekä pienempialaiset metsäiset selänteet 20-40 m mpy. Pohjoispuolella on Porin kaupunki n. 1 km päässä. Jokilaakson ympärillä, asemasta 5-10 km etäisyydellä on yhtenäisempää, metsäistä, osittain soistunutta moreenimaata 30-40 m mpy. Etäisyys keskimääräiseen rannikkoviivaan n. 10 km (lännessä).
Leveyspiiri: 61° 28`, pituuspiiri: 21° 47`, korkeus merenpinnasta: 9 m
Leveyspiiri: 61° 37`, pituuspiiri: 21° 22`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Asema sijaitsee Tahkoluodon saaren länsikärjessä. Saari on täyttömaalla yhteydessä mantereeseen. Täyttömaalla matalaa pensaikkoa, sekä metsäisiä kalliomäkiä.

Tuulimittauksiin Tahkoluodon vaikutus tuntuu sektorissa 30°-120°. Koko itäpuolen sektorissa on runsasta saaristoa, ja manner n. 10 km päässä. Länsisektorissa on avomerta tai joitakin pieniä saaria. Tuulianturit sijaitsevat omassa 16 m korkeassa tuulimastossa. Pohjoisessa oleva ristikkomasto aiheuttaa pienen katveen. Tahkoluodon voimalarakennukset sijaitsevat itäkoillisessa 1,4 km päässä. Tuulimaston länsipuolelle runsaan 50 m päähän on rakennettu 2000-luvun alussa tuulivoimala.
Leveyspiiri: 60° 12`, pituuspiiri: 25° 37`, korkeus merenpinnasta: 20 m

Asema sijaitsee mantereelta etelään ulottuvan pitkän (12 km) saaren/niemen eteläkärjessä n. 20 m korkealla avokalliolla. Saarella on avokalliokohoumia, muutoin maasto on louhikkoista havu- ja sekametsää kasvavaa moreenimaata.

Mantereelle matkaa pohjoisessa 12 km. Emäsalon saari ja manner aiheuttavat katvetta pohjoisen ja koillisen suunnilla. Eteläsektorissa (100-240 astetta) on avomerta. Idän ja koillisen suunnalla saaristoa (mm. Haxalö 3-4 km päässä, Pellinki 10 km päässä). Sektorissa 250-320 astetta avointa merimaisemaa 2-4 km etäisyydelle, josta alkaen saaristoa. Tuulimittari sijaitsee 32 m korkeassa tutkatornissa n. 3 m pitkässä tolpassa. Lähiympäristössä 3-7 m korkeaa kitukasvuista mäntyä sekä itäpuolella n. 10 m korkea rakennus. Merenrantaan on etäisyyttä n. 150 m.
Leveyspiiri: 60° 23`, pituuspiiri: 25° 36`, korkeus merenpinnasta: 22 m
Leveyspiiri: 59° 59`, pituuspiiri: 25° 36`, korkeus merenpinnasta: 0 m

Havaintolaitteet sijaitsevat avomerellä olevassa majakkatornissa. Keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä pohjoisenpuolella 30-40 km.


Leveyspiiri: 65° 23`, pituuspiiri: 26° 58`, korkeus merenpinnasta: 121 m

Ympäristö pääosin tasaista, soistunutta metsämaata 115-125 m mpy. Paikoitellen kuivempia kangasselänteitä 130-140 m mpy, sekä joitakin pieniä/keskikokoisia järviä (n. 110 m mpy) pääosin aseman eteläpuolella. Pudasjärven Kurenalan keskustaajama sijaitsee kaakossa n. 3 km päässä.


Leveyspiiri: 64° 39`, pituuspiiri: 28° 03`, korkeus merenpinnasta: 341 m

Ilmastoalueen pääalue on keskiboreaali eli varsinainen havumetsävyöhyke, ja alialue Maanselkä.
Leveyspiiri: 61° 48`, pituuspiiri: 29° 19`, korkeus merenpinnasta: 78 m

Isolla saarella oleva melko avoin pihanurmikko, jota ympäröivät matalat rakennukset länsipuolella n. 30 m päässä ja kauttaaltaan havu- ja sekametsä 50-100 m etäisyydellä. Asema sijaitsee Puruveden ja Pihlajaveden (76 m mpy) välisellä runsasjärvisellä alueella, n. 5 km² kokoisessa Laukansaaressa. Etäisyys (250-600 m) Puruveteen lyhin lounaassa. Laukansaarella on metsäistä moreenimaata sekä pitkiä harjumuodostumia, korkein mäki n. 110 m mpy. Lisäksi joitakin peltoaukeita. Punkaharjun kunta sijaitsee kaakossa n. 5 km päässä.
Leveyspiiri: 61° 32`, pituuspiiri: 28° 11`, korkeus merenpinnasta: 125 m
Leveyspiiri: 63° 44`, pituuspiiri: 25° 42`, korkeus merenpinnasta: 152 m

Avoin turvepohjainen peltoniitty, joka rajoittuu etelä- ja kaakkoispuolella piha-alueeseen 30-50 m päässä. Ympäristössä soistunutta ylänköä n. 150 m mpy, metsää kasvavaa muuttumaa sekä jonkin verran turvepeltoja. Paikoin kuivempia kangasselänteitä (laet 170-180 m mpy) sekä muutama keskikokoinen järvi 140-150 m mpy. Järvisyys 10 km säteellä asemasta n. 5 %.
Leveyspiiri: 64° 39`, pituuspiiri: 24° 24`, korkeus merenpinnasta: 2 m

Asema on avoimella merenrannalla, pienen Lapaluodon niemen länsikärjessä. Lapaluodolla laajoja kasvittomia täyttömaa-alueita. Kaakossa parin kilometrin päässä laajaa tehdasaluetta, Raahen kaupunkiasutus on koillisessa n. 3 km päässä.
Leveyspiiri: 64° 36`, pituuspiiri: 23° 54`, korkeus merenpinnasta: 0 m

Asema sijaitsee avomerellä majakkarakennuksessa n. 20 km päässä keskimääräisestä rannikkoviivasta.
Leveyspiiri: 59° 49`, pituuspiiri: 23° 34`, korkeus merenpinnasta: 15 m

Melko avoin, 15 m korkea kalliomäki n. 1 km² kokoisen saaren etelärannalla. Alue on ulkosaaristoa, mantereeseen on etäisyyttä pohjoisessa n. 10 km. Saari on hyvin kallioinen, kohoumat yleisesti 15-20 m mpy. Kasvillisuutena on melko yhtenäistä mäntymetsää.
Leveyspiiri: 62° 03`, pituuspiiri: 28° 34`, korkeus merenpinnasta: 79 m

Asema sijaitsee keskellä Haukiveden selkää, harvaa mäntymetsää kasvavalla n. 0,2 ha:n kokoisella luodolla. Mantereelle etäisyyttä 3-5 km, kaakossa ja luoteessa yli 10 km.
Leveyspiiri: 65° 58`, pituuspiiri: 26° 22`, korkeus merenpinnasta: 161 m
Leveyspiiri: 61° 08`, pituuspiiri: 21° 18`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Asema sijaitsee pienellä saarella Rauman edustalla, ulkosaaristossa. Tuulimittari sijaitsee korkean majakka-tutka -rakennuksen katolla, esteettömällä paikalla. Manner ja niemimaat varjostavat idänpuolen sektorissa (040-180 astetta) 4-10 km päässä, mantereen ja aseman välissä saaristoa. Koko länsipuolen sektorissa on avomerta.
Leveyspiiri: 63° 22`, pituuspiiri: 28° 39`, korkeus merenpinnasta: 166 m

Asema sijaitsee korkealla vedenjakajaseudulla. Ympäristö metsäistä ablaatiomoreeni- ja drumliinimaista moreenimäkimaastoa 160-230 m mpy, korkeimmat mäet jopa yli 250 m mpy. Alavat maat soistunutta korpea, paikoin aapasoita (n. 170 m mpy), suot pääosin ojitettuja. Paikoin pieniä ja keskikokoisia järviä (150-200 m mpy), 10 km säteellä järvien suhteellinen osuus on kuitenkin hyvin vähäinen.
Leveyspiiri: 66° 34`, pituuspiiri: 26° 00`. korkeus merenpinnasta: 106 m

Aukeahko pelto, josta etäisyyttä metsänreunaan 50-200 m. Ympäristö pääosin aapaista kuusimetsää (100-120 m mpy), jossa korkeita vaaroja (180-230 m mpy). Lähin merkittävä vaara, Olkkavaara (231 m mpy) sijaitsee lounaassa n. 6 km päässä. Paikoitellen keskikokoisia järviä, mm. välittömästi aseman kaakkoispuolella Olkkajärvi (yli 10 km², n. 98 m mpy). Paikoin myös peltoja ja joitakin harjumuodostelmia.


Leveyspiiri: 66° 33`, pituuspiiri: 25° 50`, korkeus merenpinnasta: 195 m

Ympäristö osittain soistunutta, kuusimetsäistä moreenimaata vaaroineen, 100-150 m mpy, korkeimmat vaarat n. 230 m mpy. Kemijoki-Ounasjoki (80 m mpy) kulkee aseman etelä- ja länsipuolelta n. 5 km päässä. Ympäristössä on myös keskikokoisia järviä, joista lähin, Norvajärvi (117 m mpy, n. 10 km²) sijaitsee luoteessa n. 4 km päässä. Rovaniemen kaupunkialue sijaitsee lounaassa vajaan 8 km päässä.
Leveyspiiri: 66° 29`, pituuspiiri: 25° 42`, korkeus merenpinnasta: 85 m

Asema sijaitsee Kemijoen laaksossa (n. 80 m mpy), Rovaniemen kaupunkialueen keskustassa. Jokilaakso on n. 1-4 km leveä, tasainen, rannoilla on paikoin peltoja. Muutoin ympäristö on soistunutta, kuusimetsäistä moreeni- ja hiekkamaata 100-130 m mpy sekä osittain paljaskallioisia vaaroja (laet 180-230 m mpy).
Leveyspiiri: 66° 50`, pituuspiiri: 28° 40`, korkeus merenpinnasta: 215 m

Melko tasaista metsäistä aapaa 200-220 m mpy loivine kangasselänteineen (220-240 m mpy) sekä pohjoispuolista ympäristöä lukuunottamatta 3-7 km etäisyydellä tuntureita, jotka kohoavat 300-500 m korkeuteen merenpinnasta. Sallan kyläkeskusta välittömästi aseman lounaispuolella.
Leveyspiiri: 67° 09`, pituuspiiri: 29° 10`, korkeus merenpinnasta: 213 m

Asema sijaitsee alavalla aukealla niityllä Naruskajoen loivassa, n. 1-4 km leveässä jokilaaksossa. Laakso on osittain metsäistä aapasuota, sen ympärillä on vaaroja (250-300 m mpy, pohjoisenpuolen sektorissa yleisesti 300-400 m mpy) sekä pohjoisenpuolella on myös tuntureita.
Leveyspiiri: 67° 44`, pituuspiiri: 29° 36`, korkeus merenpinnasta: 370 m

Harvaa männikköä kasvava aukio n. 100 m korkean vaaran jyrkällä etelärinteellä, rinteen puolivälissä. Metsäistä vaaramaisemaa 250-350 m mpy, murroslaaksot soistuneita. Välittömästi eteläpuolella yli 10 km pitkä pohjois-etelä -suuntainen Värriötunturin tunturiryhmä, jonka korkein laki 552 m mpy. Myös itä- ja kaakkoispuolella 5-8 km päässä huomattavan korkeita tuntureita (laet n. 500-600 m mpy).
Leveyspiiri: 60° 27`, pituuspiiri: 23° 39`, korkeus merenpinnasta: 117 m

Asema sijaitsee etelä-pohjois -suuntaisen kiitoradan länsipuolella. Koko itäpuolen sektorissa on avointa, metsänreunaan on etäisyyttä 400-1000 m. Länsipuolen sektori on suojainen: harvaa mäntymetsää ja lentokenttärakennus n. 20 m päässä asemasta. Asema sijaitsee reunamuodostuman (III Salpausselkä) laajalla tasankopinnalla. Salpausselkä on kuivaa mäntymetsää, muutoin ympäristö on enimmäkseen seka- ja kuusimetsäistä moreenin tasoittamaa kalliomaastoa 100-120 m mpy, korkeimmat kohoumat jopa yli 160 m mpy.
Leveyspiiri: 60° 22`, pituuspiiri: 23° 06`, korkeus merenpinnasta: 3 m

Puiden, pensaiden ja matalien rakennusten osittain suojaama tehdasalueen piha. Ympärillä aukeita laajoja peltoja. Asema sijaitsee Salonjoen-Uskelanjoen laaksossa, jonka ympärillä on laajoja savipeltoja 1-5 m mpy, kauempana joesta 25-35 m mpy. Salon kaupunkialue sijaitsee välittömästi aseman koillispuolella.
Leveyspiiri: 61° 50`, pituuspiiri: 28° 50`, korkeus merenpinnasta: 155 m

Melko aukea, korkean mäen lakiosa. Maasto laskee jyrkästi lähes joka suuntaan 60-85 m. Runsasjärvistä aluetta, järvisyys 10 km säteellä n. 45 %. Saimaan Pihlajavesi (76 m mpy) ympäröi lähes joka suunnalta 1-2 km päässä. Ainoastaan luoteispuolella on mannerta. Maa-alue on korkeudeltaan vaihtelevaa metsäistä, osittain kallioista maastoa, korkeimmat kalliokohoumat n. 160 m mpy. Savonlinnan kaupunki sijaitsee pohjoiskoillisessa 3-4 km päässä.
Leveyspiiri: 61° 56`, pituuspiiri: 28° 56`, korkeus merenpinnasta: 92 m

Asema sijaitsee melko runsasjärvisellä alueella, järvisyys 10 km säteellä asemasta 25-30 %. Saimaan laajemmat vesistöalueet ovat lännenpuolella n. 5 km päässä. Ympäristö on tasaista, osittain drumlinisoitunutta, metsäistä moreenimaata 80-100 m mpy, alavat alueet soistuneita. Peltojen osuus on n. 20 %. Savonlinnan kaupunkialue sijaitsee lounaassa n. 9 km päässä.
Leveyspiiri: 67° 17`, pituuspiiri: 28° 11`, korkeus merenpinnasta: 180 m

Rakennusten ja puuston osittain suojaama piha lounaaseen viettävän mäen ylärinteellä. Lounaassa maasto laskee 200 m matkalla 10-15 m Tenniö/Kemi -jokea kohti. Ympäristössä on osittain metsäistä aapasuota 180-200 m mpy sekä joitakin harjuja ja vaaroja, jotka kohoavat n. 280 m korkeuteen. Kemi/Tenniö -joen varrella on paikoin myös pieniä peltoja. Korkeampia vaaroja ja tuntureita on luoteessa n. 10 km päässä asemasta.
Leveyspiiri: 62° 56`, pituuspiiri: 22° 29`, korkeus merenpinnasta: 26 m

Asema sijaitsee laajassa Kyrönjoen laaksossa. Laakso koostuu tasaisesta peltosavikosta (20-30 m mpy) sekä ojitetetusta, metsää kasvavaa suosta (n. 30 m mpy), paikoitellen on myös pieniä kalliomäkiä (korkeimmat laet n. 60 m mpy). Jokilaaksoa ympäröi 3-7 km etäisyydellä laajemmat metsäiset, osittain soistuneet moreenimaat (35-50 m mpy), jossa on paikoitellen myös kalliokohoumia (jopa 70 m mpy).
Leveyspiiri: 64° 41`, pituuspiiri: 25° 05`, korkeus merenpinnasta: 48 m
Leveyspiiri: 63° 00`, pituuspiiri: 27° 48`, korkeus merenpinnasta: 94 m

Asema sijaitsee niemen kärjessä, runsasjärvisellä alueella. Juurusvesi (82 m mpy) ympäröi kaikilta ilmansuunnilta paitsi etelästä. Järvisyys 10 km säteellä asemasta on 35-40 %. Ympäristön maa-alue on pääosin kuusi- ja sekametsäistä moreenimaata, jossa kallio- ja drumliinimäkiä (laet 160-180 m mpy). Etenkin rannoilla on savipeltoja, 85-95 m mpy. Kuopion kaupunki sijaitsee lounaassa, yli 10 km päässä.


Leveyspiiri: 67° 22`, pituuspiiri: 26° 37`, korkeus merenpinnasta: 179 m

Asema sijaitsee Kitinen-joen (175 m mpy) loivassa laaksossa. Itäpuolella laajaa aapaa (n. 180 m mpy), muutoin laajoja metsäisiä, osittain myös paljaita hiekkakankaita (180-200 m mpy) sekä joitakin vaaroja joiden laet 230-250 m mpy. Sodankylän kaupunkimainen asutusalue sijaitsee pohjoisessa, n. 5 km päässä.
Leveyspiiri: 67° 08`, pituuspiiri: 26° 54`, korkeus merenpinnasta: 515 m
Leveyspiiri: 68° 05`, pituuspiiri: 27° 11`, korkeus merenpinnasta: 247 m
Leveyspiiri: 64° 06`, pituuspiiri: 28° 20`, korkeus merenpinnasta: 161 m

Melko avoin viljelypelto tasaisella maalla, pohjoisen suunnalla maasto kuitenkin laskee 300 metrin päässä olevaan Iso Sapsojärveen (138 m mpy). Melko runsasjärvistä seutua, järvisyys 10 km säteellä asemasta n. 25 %. Vesistöjen korkeustaso on n. 138 m mpy. Maa-alue metsäistä vaaramaastoa sekä harjukankaita 150-200 m mpy, paikoitellen myös keskikokoisia viljelypeltoja. Länsi- ja lounaispuolella on vähäjärvistä hyvin korkeata vaaramaastoa, jossa korkeimmat laet yli 320 m mpy (Vuokatti, 4-5 km päässä). Sotkamon keskusta sijaitsee koillisessa n. 3 km päässä.
Leveyspiiri: 64° 55`, pituuspiiri: 28° 45`, korkeus merenpinnasta: 223 m

Havaintoasema sijaitsee vaaran itäisellä alatasanteella olevan pienen pellon laidalla. Välittömästi aseman itäpuolella n. 40 m päässä on purolaakso, jonne maasto laskee jyrkästi 15 m. Etelään ja länteen on peltoaukeaa, muualla on harvaa metsikköä n. 20-40 m etäisyydellä. Ympäristö on osittain soistunutta, metsäistä moreenimaata 200-240 m mpy sekä pienehköjä vaaroja, joiden laet ovat 240-280 m mpy. Paikoitellen on myös pieniä peltoja. Keskikokoisia järviä (n. 200 m mpy) on erityisesti aseman itä- ja länsipuolella. Suomussalmi-Ämmänsaaren keskusta sijaitsee kaakossa n. 8 km päässä.
Leveyspiiri: 61° 18`, pituuspiiri: 28° 10`, korkeus merenpinnasta: 86 m

Metsäinen pienen mäen ylätasanne. Saimaan ranta on n. 70 m päässä lännessä. Asemapaikka sijaitsee n. 20 km² kokoisella niemellä keskellä Suur-Saimaata. Mantereeseen on etäisyyttä pääosin 10-20 km, lounaassa kuitenkin vain n. 7 km. Niemi on metsäinen ja melko mäkinen, korkeimmat kalliokohoumat yli 120 m mpy.
Leveyspiiri: 65° 34`, pituuspiiri: 28° 14`, korkeus merenpinnasta: 203 m

Asema sijaitsee puoliavoimella paikalla, harvaan rakennetun kirkonkyläalueen puistikossa. Taivalkosken kirkonkylä sijaitsee Kostonjoen-Iijoen muodostamassa laaksossa (180-200 m mpy), jossa on viljelypeltoja sekä korkeita kangasmetsäisiä harjujaksoja (lakialueet jopa 280 m mpy). Jokilaakson ympäröimä maasto on osittain soistunutta metsämaata harjujaksoineen sekä vaaroineen.
Leveyspiiri: 59° 49`, pituuspiiri: 23° 34`, korkeus merenpinnasta: 15 m

Asema sijaitsee n. 1 km² kokoisen saaren etelä/kaakkoiskärjessä, n. 15 m korkean kalliomäen laella. Mantereeseen on etäisyyttä pohjoisessa n. 10 km. Saari on hyvin kallioinen, kohoumat yleisesti 15-20 m mpy. Kasvillisuutena on melko yhtenäistä n. 5-10 m korkeaa mäntymetsää.

Saari varjostaa tuulimittausta pääosin sektorissa 280-040 astetta, jossa etäisyys mereen n. 1 km. Meriympäristö harvaa ulkosaaristoa, pohjoisessa ja luoteessa saaristo on vähän runsaampaa. Tuulimittari on sijoitettu merivartiostorakennuksen katolla olevaan mastoon, n. 7 m katon yläpuolelle.


Leveyspiiri: 61° 27`, pituuspiiri: 23° 44`, korkeus merenpinnasta: 85 m

Asema sijaitsee Tampereen Pyhäjärven (77 m mpy) rannikkoalangolla n. 1 km järven lahden rannasta etelään. Järvisyys 10 km säteellä asemasta n. 20 %. Rannikkolangolla peltosavikkoa sekä omakotitaloasutusta. Pohjoisessa 2-3 km päässä Tampereen keskusta-alue. Eteläpuolen sektori pääasiassa metsäistä kallio/moreeni -selännettä 100-150 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat jopa yli 190 m mpy. Paikoin myös pieniä peltoja ja järviä 100-120 m mpy.


Leveyspiiri: 61° 31`, pituuspiiri: 23° 45`, korkeus merenpinnasta: 98 m

Tampereen Näsijärven (95 m mpy) eteläosissa. Manner lähimpänä etelän/kaakon suunnalla n. 1,2 km päässä ja luoteessa 1,5 km päässä. Pohjoisessa manner on yli 10 km päässä.
Leveyspiiri: 62° 14`, pituuspiiri: 30° 20`, korkeus merenpinnasta: 90 m

Aukea alava niitty, jonka etelä- ja itäpuolella metsikkö n. 50-100 m päässä. Ympäristö on vaihtelevaa metsäistä mäkimaastoa, jonka korkeimmat laet ovat 150-170 m mpy. Ympäristössä on myös I Salpausselkään kuuluvia mäntykankaita. Laajempien pääosin ojitettujen suoalueiden korkeustaso on n. 90 m mpy. Isoimmat pellot sijaitsevat alavilla turvemailla (n. 90 m mpy) sekä mäkialueilla jopa 160 m mpy. Etelässä 4 km päässä Tohmajärvi (80 m mpy), muutoin alue on melko vähäjärvistä.


Leveyspiiri: 63° 49`, pituuspiiri: 24° 10`, korkeus merenpinnasta: 83 m

Asema sijaitsee kapeassa Lestijoen (75 m mpy) laaksossa. Laakso tasaista peltosavikkoa (80-90 m mpy). Jokilaaksoa ympäröi 1-2 km etäisyydellä hyvin soistunut metsäinen ablaatiomoreenialue (100-120 m mpy), jossa myös yksittäisiä kalliokohoumia ja harjujaksoja (korkeimmat kohoumat 130 m mpy).
Leveyspiiri: 65° 50`, pituuspiiri: 24° 10`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee Tornion keskustassa harvaan rakennetulla teollisuusalueella, jossa rakennukset ovat pääosin matalia, enintään 2- tai 3-kerroksisia. Paikka on puuston suojaama teollisuusalueen puistikko Torniojoen alangolla.

Ympäristö on Tornionjoen laajaa, tasaista jokilaaksoa (n. 0-20 m mpy) Perämeren rannikon tuntumassa. Etäisyys Perämeren keskimääräiseen rannikkoviivaan lounaassa ja kaakossa 5-7 km, etelässä n. 10 km. Tornion kaupunki ympäröi asemaa kauttaaltaan.
Leveyspiiri: 60° 27`, pituuspiiri: 22° 10`, korkeus merenpinnasta: 8 m

Asema sijaitsee Turun esikaupunkialueella, 5 km päässä kaupungin keskustasta. Maa-alan ympäristö on puoliksi savikkoalankoa (0-10 m mpy) ja puoliksi metsäistä kallioselännettä (20-40 m mpy). Itse asema sijoittuu savikkoalangolle (Raisionjokilaakso). Saaristomeren keskimääräinen rannikkoviiva on lounaassa n. 6 km päässä, lähimmillään (Pohjoissalmi) n. 1 km päässä etelässä.


Leveyspiiri: 60° 22`, pituuspiiri: 22° 05`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Saaristomeren saaristoa. Idänpuolella, sektorissa 40-180 astetta isoja saaria (mm. Satava, pinta-alaltaan n. 10 km²) 1,5-3 km päässä, lännessä vastaavasti 2-5 km päässä. Lähimmillään mannerta on itäkaakossa, n. 1,2 km päässä. Pohjoisessa lähimmät merkittävät saaret yli 5 km päässä, etelälounaassa jopa yli 10 km päässä. Sektorissa 230-320 astetta isoja saaria (mm. Rymättylä) n. 4 km päässä sekä pienempiä saaria 1-2 km päässä asemasta. Tuulimittari sijaitsee loiston päällä n. 5,5 m pitkässä mastossa. 1990-luvun lopussa on välittömästi aseman länsipuolelle pystytetty ristikkomasto joka voi aiheuttaa pientä katvetta.
Leveyspiiri: 60° 30`, pituuspiiri: 22° 16`, korkeus merenpinnasta: 47 m

Ympäristö on puoliksi metsäisiä, osittain soistunutta kallio/moreeni-selännettä 30-60 m mpy ja puoliksi laajempaakin, tasaista savikkoa 10-30 m mpy (pääosin viljelypeltoa). Turun kaupunki sijaitsee etelän puolella n. 5 km päässä. Saaristomeren keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä lyhimmillään n. 11 km (lounaassa).
Leveyspiiri: 69° 45`, pituuspiiri: 27° 00`, korkeus merenpinnasta: 107 m

Asema sijaitsee etelä-pohjois-suunnassa kulkevan Utsjoen (75 m mpy) kanjonissa. Ympäristössä tunturikoivua ja männikköä kasvavaa tunturimaastoa, korkeimmat tunturit kohoavat yleisesti 350-400 m korkeuteen. Laajempaa paljakkaa on n. 5-10 km päässä asemasta.
Leveyspiiri: 70° 05`, pituuspiiri: 27° 56`, korkeus merenpinnasta: 35 m


Leveyspiiri: 63° 05`, pituuspiiri: 21° 36`, korkeus merenpinnasta: 15 m

Asema sijaitsee Vaasan keskustassa. Länsipuolen sektorissa meri (saaristo), lähimmillään 300 m päässä. Itäpuolen sektorissa on kaupunkialuetta 3-4 km, jonka jälkeen maaseutua. Ympäristö on melko tasaista, pääosin 0-20 m mpy olevaa rannikkotasankoa.
Leveyspiiri: 63° 05`, pituuspiiri: 21° 38`, korkeus merenpinnasta: 7 m


Leveyspiiri: 63° 02`, pituuspiiri: 21° 46`, korkeus merenpinnasta: 4 m

Ympäristö on laajaa peltosavikkoaluetta 0-10 m mpy jossa vaihtelevan kokoisia, loivia, metsäisiä moreeni/kallio -selänteitä 10-35 m mpy. Peltojen osuus koko maapinta-alasta on 10 km säteellä asemasta jopa 40 %. Vaasan kaupunki sijaitsee luoteessa n. 9 km päässä. Merenlahteen on etäisyyttä lyhyimmillään 4 km (eteläinen kaupunginselkä), mutta keskimääräiseen rannikkoviivaan on etäisyyttä länsiluoteessa 10-12 km.
Leveyspiiri: 63° 40`, pituuspiiri: 28° 49`, korkeus merenpinnasta: 115 m

Puiden ja rakennusten osittain suojaama piha-alue keskellä peltoaukeaa. Lännessä 200 m:n päässä on Haapajärvi (104 m mpy, n. 5 km²). Asema sijaitsee Pielisestä luoteeseen jatkuvassa laajassa järvi-joki -laaksossa, paikallisella runsasjärvisellä alueella. Laaksossa on laajoja peltoaukeita (105-120 m mpy), paikoin metsäisiä moreenimaita, joitakin harjumuodostumia sekä keskikokoisia järviä.
Leveyspiiri: 60° 19`, pituuspiiri: 24° 57`, korkeus merenpinnasta: 53 m

Metsäistä kalliomoreeni/hiekkakangas -selännettä 40-70 m mpy, jossa paikoin pieniä soita. Korkeimmat kalliokohoumat n. 80 m mpy. Ympäristössä 2-4 km etäisyydellä myös laajempaa savikkotasankoa (20-30 m mpy, pääosin viljelypeltoina). Kaupunkimaisia asutuskeskuksia on 2-5 km etäisyydellä, lisäksi Helsingin tiiviimmin rakennettu keskusta-alue sijaitsee eteläpuolella n. 7 km päässä. Aseman etäisyys keskimääräisestä rannikkoviivasta on n. 17 km (etelässä).


Leveyspiiri: 62° 19`, pituuspiiri: 27° 54`, korkeus merenpinnasta: 83 m

Asema sijaitsee keskellä etelä-pohjois -suuntaista Unnukan-Haukiveden vesistön (n. 80 m mpy) runsasjärvistä aluetta, Kommilanniemellä. Avoin, alava niitty Varkauden esikaupunkialueella. Koilliseen hyvin aukeata, järvi (Komminselkä) n. 70 m päässä. Lähin matala 1-2 -kerroksinen rakennus etelässä n. 15 m päässä. Länsisektorissa (etelä-pohjoisluode) vähäjärvisempään alueeseen on etäisyyttä keskimäärin n. 4 km, itäsektorissa (kaakko-koillinen) n. 5 km. Alue on harvaan rakennettua esikaupunkialuetta, Varkauden kaupungin keskusta on lännessä n. 2 km päässä. Maa-alue on pääosin havumetsäistä drumliinimaastoa, jossa korkeus vaihtelee lakiosien n. 120-140 metristä soistuneiden painanteiden 80-90 metriin mpy.


Leveyspiiri: 62° 56`, pituuspiiri: 26° 24`, korkeus merenpinnasta: 127 m

Ilmastoalueen pääalue on eteläboreaali eli eteläinen havumetsävyöhyke, ja alialue pohjoinen Järvi-Suomi.


Leveyspiiri: 63° 50`, pituuspiiri: 27° 13`, korkeus merenpinnasta: 207 m

Avoin pihaniitty n. 40 m korkean mäen ylätasanteella. Vaihtelevaa, soistunutta metsäistä moreenimaata mäkineen 150-180 m mpy, korkeimmat lakiosat n. 210 m mpy. Kauempana koillisessa, samoin etelän ja lännen välisessä sektorissa 5-8 km päässä jokilaaksoja joissa viljelypeltoa ja järviä, 100-120 m mpy.
Leveyspiiri: 60° 25`, pituuspiiri: 24° 24`, korkeus merenpinnasta: 42 m

Aukea pohjois-etelä -suuntainen peltolaakso, jonka itäpuolella kalliokohoumat n. 105 m mpy ja länsipuolella n. 95 m mpy. Ympäristö on laajaa peltosavikkoaluetta, jossa vaihtelevan kokoisia laajempiakin metsäisiä kallio/moreeni -selänteitä 80-120 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat 130-160 m mpy. Hiidenveden vesistö sijaitsee lounaanpuolella, 4-8 km päässä. Muutoin ympäristö on vähäjärvistä.


Leveyspiiri: 63° 04`, pituuspiiri: 25° 51`, korkeus merenpinnasta: 132 m

Rakennusten ja puiden osittain suojaama piha-puutarha asutusalueella, Keski-Keiteleen rannalla (etäisyys n. 400 m), mäen lounaaseen viettävällä ylärinteellä. Asema sijaitsee Viitasaaren keskustassa, Keiteleen (100 m mpy) vesistöalueeseen luoteesta työntyvällä niemellä. Järvisyys 10 km säteellä asemasta on n. 30 %. Ympäristön maa-alue metsäisiä mäkiä sekä harjumuodostumia 120-160 m mpy, korkeimmat mäet yli 200 m mpy. Paikoin myös pieniä peltoja.
Leveyspiiri: 60° 31`, pituuspiiri: 27° 40`, korkeus merenpinnasta: 5 m

Melko avoin puutarha keskellä alavaa peltoaukeata. Asemapaikka sijaitsee rannikolla 2-5 km päässä keskimääräisestä rannikkoviivasta. Ympäristössä on laajoja metsäisiä kallio-moreeni -selänteitä sekä kuivia harjukankaita. Laajemmat murroslaaksot rannikon tuntumassa ovat paikoin soistunutta ruoikkoa (0-5 m mpy), muuten pääosin peltosavikkoa (5-15 m mpy).
Leveyspiiri: 62° 19`, pituuspiiri: 23° 32`, korkeus merenpinnasta: 138 m

Avoin, turvemaalla sijaitseva niitty. Metsänreunaan on etäisyyttä 500-1500 m, idänpuolella on kuitenkin rakennuksia ja puustoa jo n. 60 m päässä. Tasaista pääosin ojitettua nevaa n. 140 m mpy, sekä metsäisiä kallio/moreeni-selänteitä (lakialueet n. 160 m mpy). Turvemailla on keskikokoisia niittyjä ja peltoja, peltojen osuus pinta-alasta on 10 km säteellä n. 6 % keskittyen kuitenkin Äijännevan kylään. Idänpuoleisessa sektorissa lähimmillään n. 6 km päässä Toisveden laaja järvi-jokilaakso (n. 100 m mpy).
Leveyspiiri: 66° 31`, pituuspiiri: 24° 39`, korkeus merenpinnasta: 91 m

Männikön suojaama pieni aukea harjun loivalla lounaisrinteellä. Osittain metsäistä aapaa (paikoin ojitettua muuttumaa) 80-100 m mpy sekä metsäisiä vaaroja, joiden laet kohoavat yleisesti 200-250 m mpy. Aseman läheisyydessä on pieniä järviä (Iso Meltosjärvi, Vähä Meltosjärvi, Pitkäperä n. 84 m mpy, kokoluokaltaan 1 km²), mutta 5-10 km päässä lännessä ja pohjoisessa huomattavasti isompia järviä (Miekojärvi, 77 m mpy ja Iso-Vietonen, 90 m mpy).


Leveyspiiri: 64° 02`, pituuspiiri: 24° 43`, korkeus merenpinnasta: 76 m

Asema sijaitsee Kalajoen jokilaakson (n. 60 m mpy) reunalla. Jokilaakso on n. 1-3 km leveä, pääosin pelloiksi raivattua tasaista peltosavikkoa. Jokilaakson ympärillä on metsäistä, soistunutta moreeni- ja hiekkapohjaista havumetsää 80-100 m mpy, korkeimmat kalliokohoumat n. 120 m mpy. Ylivieskan kaupunkialue sijaitsee länsiluoteessa n. 10 km päässä.


Leveyspiiri: 62° 32`, pituuspiiri: 24° 13`, korkeus merenpinnasta: 157 m

Ympäristö on havumetsäistä moreeni- ja hiekkamaata (160-190 m mpy), joka alavilta paikoiltaan on soistunutta. Suot ovat pääosin ojitettuja. Moreenimäet sekä harjujaksojen laet kohoavat paikoitellen yli 200 metrin korkeuteen. Pieniä peltoja on sekä alavilla turvemailla että drumliinien rinteillä. Keskikokoisia järviä (n. 150 m mpy) on itäpuolen sektoria lukuunottamatta 0,3-5 km etäisyydellä. Keskimääräinen järvisyys 10 km säteellä asemasta on n. 13 %.
 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
|