 |
 |
 |
 |
Organisaatio | Työpaikat | Java-ohjelmoija llmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (TKK/YTK) rakentavat verkkoon yhteisen Ilmasto-oppaan. Portaali toteutetaan Ilmatieteen laitoksen koordinoimana, kolmen vuoden mittaisena EU:n Life+-hankkeena. Projekti päättyy vuoden 2011 lopussa.

Ilmasto-oppaaseen kootaan hajallaan olevaa ilmastonmuutostietoa sekä tuotetaan käytännön työkaluja kunta- ja aluetason suunnitteluun ja päätöksentekoon. Se soveltuu myös yleiseen ilmastonmuutostietoisuuden lisäämiseen. Koulut ja oppilaitokset voivat lisäksi hyödyntää Ilmasto-opasta opetusmateriaalinaan.

Portaali tulee koostumaan useasta osiosta ja työkalusta ilmastonmuutoksen eri näkökohtien valaisemiseksi. Ensivaiheessa siihen tulee:
- ilmastonmuutoksen taustaa ja seurauksia selittävä osio e-oppimismoduuleineen
- Suomen nyky- ja tulevaa ilmastoa sekä ilmastonmuutoksen ympäristövaikutuksia kuvaileva työkalu
- paikallistason toimijoiden sopeutumis- ja hillintätoimia tukeva kuntatason työkalu
Tavoitteena on rakentaa helppokäyttöinen ja yleistajuinen www-palvelu ja avustaa Suomen kuntia ja alueita kestävän kehityksen velvoitteiden saavuttamisessa.

Etsimme nyt projektiryhmän ohjelmointijoukkojen vahvistukseksi
Java-ohjelmoijaa kuuden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen.

Java-ohjelmoijana osallistut portaalin verkkotyökalujen suunnitteluun, toteuttamiseen, kehittämiseen ja ylläpitoon. Tehtävään valittavalle on eduksi hyvä osaaminen ja kokemus mm. seuraavista asioista: Java, Portlet, Liferay, Spring, Hibernate, XML, XHTML, CSS, AJAX, jQuery, OGC-rajapinnat WMS ja WFS, Geo-/Mapserver ja PostGIS. Sinulla on palava halu tuottaa laadukasta, standardeja noudattavaa, testattavaa ja ylläpidettävää koodia.

Kaikkea sinun ei tarvitse entuudestaan osata, mutta olet tarvittaessa valmis oppimaan eteen tulevat uudet tekniikat. Tehtävät voivat mielenkiintosi mukaan painottua portaali- tai paikkatietosovellusohjelmointiin. Odotamme sinulta luovaa ja innostunutta työskentelyotetta. Lisäksi työssä vaaditaan sinnikkyyttä, erinomaisia yhteistyötaitoja sekä paineensietokykyä.

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä asiantuntijaorganisaatiossa yhteiskunnallisesti merkittävän ja ajankohtaisen projektin parissa. Tehtävä täytetään mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä. Työsopimukseen sisältyy 1 kk:n koeaika.

Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään toimittamaan osoitteella
ja cc:
viimeistään keskiviikkona 17.3.2010 klo 14.00

Lisätietoja tehtävän sisällöstä ja vaatimuksista voit tiedustella suunnittelija Petri Vuoriolta, p. 09 1929 6498. Muihin tehtävään liittyviin kysymyksiin vastaa projektipäällikkö Hanna Niemi-Hugaerts, p. 050 361 3315. Lisätietoa projektista löydät verkkosivulta [HREF=(/CCCRP)www.fmi.fi/CCCRP).
 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
|